Vuoden 2015 lopussa avautuva Muutosta ilmassa -näyttely Helsingin Etu-Töölön museossa tarjoaa vieraalle mahdollisuuden kokea menneet ilmastonmuutokset maapallon esihistoriasta nykypäivään. Niitä kannustetaan vertaamaan käynnissä olevaan muutokseen.
Museon mukaan tutkimustulokset kertovat ilmastonmuutoksen vaikutuksista luontoon ja samalla ihmiseen itseensä: kasvilajien levinneisyys kulkee kartalla ylöspäin, pohjoisimmat lajit eivät enää löydä pakopaikkoja, muuttolinnut saapuvat aiemmin keväällä ja ikirouta sulaa. Tuloksista peilataan myös tulevaisuutta.
– Tavoitteena on haastaa yleisö pohtimaan ilmaston, luonnon ja ihmisen välisiä suhteita, kertoo johtaja Leif Schulman Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta.
Monitieteisen asiantuntijaryhmän voimin rakenteilla on kokonaisuus, jossa tutkimustieto maustetaan elämyksillä ja mieltä kutkuttavilla yksityiskohdilla.
– Näyttely toivottavasti innostaa kävijät ajattelemaan tarkemmin omaa kantaansa kimuranttiin aiheeseen. Jos pystymme lisäksi tarjoamaan oivaltamisen iloa, niin voimme pitää kokonaisuutta onnistuneena, Schulman kertoo.
Muutosta ilmassa -kokonaisuuden vaikuttavin osio on mammuttiperhe. Luomuksen yhteistyökumppani Jääkausi-yhdistys on valmistanut aidonkokoiset rekonstruktiot mammuttien lisäksi muun muassa villasarvikuonosta ja jättiläishirvestä. Eläinmallit on tehty Helsingin yliopiston asiantuntijoiden ohjauksessa.
Luomuksen kokoelmiin pääsee tutustumaan Luonnontieteellisessä museossa ja Kaisaniemen sekä Kumpulan kasvitieteellisissä puutarhoissa. Kaikki kohteet sijaitsevat Helsingin ytimessä ja niissä vierailee vuosittain noin 200 000 eri-ikäistä kävijää ympäri Suomea ja ulkomailta. Kävijämäärällä mitaten Luonnontieteellinen museo on ollut useita vuosia Suomen kolmanneksi suosituin museo.