Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Ann Selin (sd.) näkee maahanmuuton rikastuttavan suomalaista yhteiskuntaa, mutta ei hyväksy ääriliberaalista ajattelua työperäisestä maahanmuutosta.
Suomi sijoittuu maailman keskitason yläpuolelle tieteellisen vaikuttavuuden kansainvälisessä vertailussa, mutta ero tieteen huippumaihin on Suomen Akatemian viime vuosina kasvanut.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satosen mielestä valtiolla pitäisi olla valmius alentaa tuloveroja osana keskitetyn palkkasopimuksen jatkoa.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoo Talouselämä-lehdessä, että keskusta on mukana vain sellaisessa hallituksessa, joka jättää Nato-jäsenyyden auki.
Korkeimman oikeuden päätökseen nojaten puhallutuksesta kieltäytynyt saattoi käynnistää poliisin ja rattijuoppojen uhrien kannalta merkityksellisen ilmiön.
Hallitus esittää, että yksikielinen kunta voitaisiin kunnanvaltuuston esityksestä säätää kaksikieliseksi kesken valtioneuvoston säätämän kymmenvuotiskauden.
Vuosi on tähän mennessä ollut sekä maailmanlaajuisesti että Suomessa yksi lämpimimmistä. Ilmatieteen laitoksen mukaan on mahdollista, että tämä vuosi rikkoo uusia lämpötilaennätyksiä.
Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa tai siirtää toisiin tehtäviin, jos hän on menettänyt valtuuskunnan luottamuksen.
Kansanedustaja Sampsa Kataja (kok.) kehottaa puoluejohtajia heräämään todellisuuteen ennen kuin he tekevät mahdottomia esityksiä sanomalehdistön arvonlisäverosta.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n mielestä oikeusministeriön kaavailut riidattomien velkomusasioiden käsittelyn siirrosta käräjäoikeuksilta ulosottolaitokselle, eli suoraan täytäntöönpanoviranomaiselle uhkaa oikeusturvaa.
Vanhempien lasten, aikuisten tai vanhusten aivoja kasviöljyistä ja kalasta saatavat omega-3-rasvahapot ja niistä tehdyt valmisteet eivät auta. Vauvojen kognitiivisten toimintojen kehittymistä ne saattavat edistää.