Tyypillisimpiä riidattomia velkomusasioita ovat pikavipit kuluvaatimuksineen ja maksamattomat laskut, joiden päälle lisätään perintätoimistojen ilmoittamat perintäkulut. Tähän saakka haastemiehet ovat haasteen tiedoksiantoa varten ottaneet velalliseen henkilökohtaisesti yhteyttä, mikä on ollut keskeinen osa velallisen oikeusturvaa.
– Haastemies on yleensä puhelimitse käynyt velallisen kanssa asian perusteellisesti läpi ja kertonut millaisia mahdollisuuksia tällä on käytettävissä asian hoitamiseksi. Mikäli velkomusasiat nyt siirrettäisiin ulosottoviranomaisille, velallisten oikeusturva vaarantuisi, koska kontakti ei enää olisi henkilökohtainen, sanoo oikeushallinnon pääluottamusmies Jukka Oksanen JHL:stä.
Tulevaisuudessa velalliselle lähetettäisiin postitse tavallinen kirje, jossa velasta ja sen maksamisesta kerrottaisiin. Kirjeessä kerrottaisiin myös mahdollisuudesta riitauttaa asia. Täysin vastaanottajan ymmärryskyvyn varaan jäisi se, ryhtyisikö hän mahdollisiin toimiin vai ei.
JHL:n sopimustoimitsija Mikko Siljanderin korostaa, että oikeusturva on asia, josta ei saa tinkiä.
– Vaikka taloudellinen tilanne on heikko, ei se anna valtionhallinnolle oikeutta kansalaisten oikeusturvan heikentämiseen. Jos näin tehdään, loppupeleissä voittajia tulevat olemaan perintätoimistot, eivät kansalaiset tai valtio, hän sanoo.
Siljander kehottaa ministeriötä muistamaan, että kaavaillut toimintojen siirtämiset maksavat säästämisen sijaan: säästöjä ei synny siirtämällä tehtäviä virastolta toiselle.