Artikkelit: -FI

Vihreiden puheenjohtajan mukaan sote-uudistuksen korjaaminen kestää kauemmin kuin uuden mallin rakentaminen.
Vihreiden kansanedustajan mukaan nykytilanne suosii apteekkareita kuluttajien kustannuksella.
Soittokierroksen perusteella puolueen kansanedustajat eivät kapinoi pitkään valmisteltua uudistusta vastaan.
Poikkeus on muodostunut säännöksi, kun toimeentulotukea maksetaan enimmäisvuokran yli.
EU-puolustukseen on komission varapuheenjohtajan mukaan tulossa kymmenen miljardin satsaus.
Muun muassa Jäätelökesä ja Tahroja paperilla olivat kansanedustajien esiin tuomat Suomi-popin klassikot.
Kiristyneen kansainvälisen tilanteen vuoksi Ruotsi aikoo rakentaa satoja uusia väestönsuojia.
Toimittaja todisti, kun Venäjän armeija ajoi Ukrainaan. Siitä alkoi valtava disinformaatiokampanja.
Oikeusministeri valmistelee asiantuntijafoorumin kutsumista arvioimaan raiskausrikoksia.
Kunnat ja kuntayhtymät säästivät henkilöstömenoissa viime vuonna lähes 281 miljoonaa euroa.
Tampereen uuden yliopiston kiistellyssä johtosäännössä on todettu olevan lainvastaisia kirjauksia, jotka rajaavat yliopistojen perustuslailla turvattua itsehallintoa.
Tutkijat eivät ole aiemmin tienneet kumoutuuko suolan vaikutus, jos ruokavalio on muuten verenpainetta hillitsevä.
Vastustamme soten yksityistämistä. Toteutuessaan se keskittää palvelut suuriin kaupunkeihin ja maaseutukunnat menettävät palvelut, sanoo kansalaispuolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläinen.
Vakuutuslääkäreitä koskeva kansalaisaloite on saanut tarvittavat 50 000 allekirjoitusta kokoon ja aloite etenee eduskuntaan.
Kansanedustaja ihmettelee vihreiden viimeisintä takinkääntöä maakuntauudistuksessa.
Uudenmaan liiton muutosjohtajan mukaan ei ole realistista, että Uusimaa saisi säästettyä miljardin sote-kustannuksissa.
Mietoa alkoholijuomaa tullaan todennäköisesti myymään vain Japanissa.
Ryhmäjohtaja Kalle Jokisen mukaan kukaan muu ei ole Elina Lepomäen lisäksi äänestämässä vastaan.
Kansanedustaja esittää kutsuntojen laajentamista naisiin.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin suunnittelemat tuontitullit ovat johtaneet hänen taloudellisen neuvonantajansa eroon ja EU-komission uhkaukseen vastatoimista.
Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ovat valittaneet Helsingin yleiskaavan uhkaamista luontokohteista korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
LähiTapiolan ekonomisti Jyri Kinnusen mukaan protektionistinen kauppapolitiikkaa ei toisi pysyvää vaikutusta Yhdysvaltain kauppataseen alijäämään.
Pohjois-Korean mediassa ei näy viitteitä ydinaseliennytyksestä.
Jukka Kopran ja Markku Eestilän mukaan yksittäisiä liikennehankkeita pitää tarkastella osana 12-vuotista liikennejärjestelmäsuunnitelmaa
Huutokaupat.com-verkkohuutokaupassa on myynnissä deaktivoitu kenttätykki 130 K 54.
Euroopan komissio aikoo vastata Yhdysvaltain asettamiin teräksen ja alumiinin tuontitulleihin.
Kokoomuksen kansanedustajan mukaan nuorille on opetettava medialukutaitoa ja lähdekriittisyyttä.
Riskeineen ja puutteineenkin maakunta- ja soteuudistus on parempi vaihtoehto kuin tekemättä jättäminen, varapuhemies sanoo.
Venäjän presidentti sanoo, ettei yrittänyt värvätä Yhdysvaltojen presidentin puolisoa.
Vakuutusyhtiö Turvan tulos parani ja asiakkaita tuli lisää, mutta vakuutusmaksutulo laski jonkin verran
Hallintovaliokunnan varapuheenjohtajan mukaan sote- ja maakuntauudistus viedään maaliin kevään aikana.
Naakka siirrettäisiin luonnonsuojelulain piiristä metsästyslain mukaiseksi rauhoittamattomaksi lajiksi.
Kansanedustaja haluaa purkaa työttömien ja TE-toimistojen turhaa byrokratiaa.
Viime vuoden henkilöstömenojen säästöistä 80 prosenttia saatiin aikaan usealla eri sopeuttamistoimella.
Korean niemimaalla vellova liennytyksen ilmapiiri tarjoaa USA:lle ja Pohjois-Korealle mahdollisuuden perääntyä räjähdysherkästä tilanteesta.
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan menot pienenivät poikkeuksellisen paljon viime vuonna.
Finnairin kasvu vuodentakaisesta jatkui vahvana erityisesti kaukoliikenteessä, mutta myös Euroopassa ja kotimaassa.
Olli-Poika Parviaisen mukaan turvallisuusympäristön muuttuminen edellyttää lakien uudistamista.