Mauri Pekkarinen vastaa Jan Vapaavuorelle: Ei himmeleitä

Riskeineen ja puutteineenkin maakunta- ja soteuudistus on parempi vaihtoehto kuin tekemättä jättäminen, varapuhemies sanoo.

Keskustan Mauri Pekkarisen mukaan uudistuksen tiimoilta löytyy oman profiilin nostajia.

– Asiantuntevimmat tekevät sen aiheesta. Vakavampaa on kuitenkin se, mistä Helsingin pormestari (Jan) Vapaavuori eilen kirjoitti blogissaan, mihin vaivihkaa myös eräät muut kokoomus- ja SDP-taustaiset kaupunginjohtajat yhtyvät ja mille vihreissä on vahva kannatus. Heille maakuntauudistus on liki kirosana. Heidän mielestään sote-uudistus voisi toteutua, muttei maakuntauudistus, Mauri Pekkarinen toteaa.

Hän tulkitsee, että maakunnan vastustajien mielestä maakunnittain voitaisiin siis suorilla vaaleilla valita maakunnan laajuinen valtuusto, joka päättäisi kaikesta soten järjestämiseen liittyvistä asioista. Kaikki muu samalla alueella toimiva, samoja ihmisiä ja yhteisöjä koskeva julkinen hallinto pitäisi ilmeisesti jättää nykyiselleen.

– Eli suorilla vaaleilla valittujen sote-päättäjien rinnalla monia muita päättäjiä. Kunnallisvaalien pohjalta valitaan maakuntien liittojen päättäjät, joiden tehtäviin kuuluu muun muassa maakunnan aluekehitys, kaavoitus, EU:n aluepolitiikka ja yleinen edunvalvonta.

Pekkarinen katsoo, että kokonaan maakunnan päättäjien ulottumattomiin jäisivät maakuntauudistuksen vastustajien mukaan myös maakunnassa olevat lukuisat valtionhallinnon tehtävät, joita hallinnoidaan nyt ainakin kuudesta ministeriöstä. Näitä ELY-keskuksissa hoidettavia tehtäviä ovat muun muassa maakunnan ympäristö-, liikenne-, elinkeino- ja työvoima-asiat.

Poimintoja videosisällöistämme

– Siis samassa maakunnassa olisi Vapaavuoren ja kumppaneiden mukaan sikin sokin erilaisia päätöksentekijöitä ja moninkertaista hallintoa. Mikseivät nuo sotea varten suorilla vaaleilla valitut päättäjät voisi vastata kaikesta sellaisesta koko maakuntaa koskevasta, mikä ei kuulu kunnille, Pekkarinen kysyy ja vastaa, että sitähän maakunta- ja sote-uudistus tarkoittaa.

– Kunnilta maakuntauudistus ei vie ensimmäistäkään tehtävää, hän sanoo.

Pekkarisen mielestä soten kannattajat, jotka samalla vastustavat maakuntauudistusta, ovat varsinaisia hallintohimmeleiden rakentajia.

– Vai ovatko sittenkään? Yhä selvemmältä nimittäen näyttää, että ainakin osa heistä rakentaisi Suomeen hallintomallin, jossa valtion ja kuntien välissä ei olisi minkäänlaista itsehallintoa. Portugalia ja Baltian maita lukuun ottamatta sellainen on jok’ikisessä Euroopan maassa.

Pekkarisen mukaan koko maakuntaa, sen kaikkia alueita edustavan maakunnallisen hallinnon korvaisi tuossa ajattelussa maakunnan keskuskaupunki.

– Sen päättäjien pitäisi voida päättää, ei vain omista asioistaan, vaan myös monista ympäröivän maakuntansa asioista. Tuollainen ei ole kansanvaltaa. Sellaiselle on sanottava ei! Maakuntiin tarvitaan yksi hallinto, ei himmeleitä, sanoo Pekkarinen.

Mainos