Artikkelit: -FI

Maan valuutta on menettänyt vuoden aikana neljänneksen arvostaan.
Lounais-Suomen poliisilaitos kertoo erikoisen tilanteen sattuneen perjantaina iltapäivällä.
Pääministeri Stefan Löfvenin mukaan turvapaikkapolitiikan kiristyksistä on tehtävä pysyviä.
Lausuntokierrokselle lähtenyt lakiesitys selkeyttää maanpuolustuskoulutuksen ja reserviläisten asemaa.
Neljä Kilopower-reaktoria tuottaisi riittävästi sähköä tulevalle kuutukikohdalle.
Ajatushautomon toiminnanjohtajan mukaan Suomi jäi korkeakoulujen osalta eurooppalaisesta kehityksestä.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen uskoo, että esitys sopeutumiseläkkeistä vielä syntyy.
Meillä on paljon sellaista hiljaista tietoa elämästä, jota koneella ei ole.
Kansanedustajan mukaan varainsiirtovero heijastuu työmarkkinoiden toimintaan ja haittaa työvoiman liikkuvuutta.
Altia kertoo liiketoimintansa päivittäistavarakaupassa käynnistyneen hyvin.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta otti kahden viikon aikalisän sote- ja maakuntalakien käsittelyyn.
Kuolinavun laillistamista ajanut kansalaisaloite kaatui.
Syyrian kansannousuun osallistunut henkilö kertoo toimineensa jihadistien salamurhaajana.
Kristillisdemokraattien kansanedustajat ovat helpottuneita, että eduskunta hylkäsi kansalaisaloitteen.
Valtiovarainministeriö tekee kokonaisarvion Tullin pääjohtajan tuomion vuoksi.
Duuman energiavaliokunnassa ollaan huolissaan Rosatomin mahdollisuuksista saada länsiteknologiaa.
Museoiden pääsymaksutulot ovat kasvaneet merkittävästi.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja on pääosin tyytyväinen hallituksen esitykseen.
Kokoomuksen kansanedustaja kehottaa demareita tutustumaan sisältöön ennen kuin esittävät vaatimuksia.
Keskustan listalta eduskuntaan valittu Paavo Väyrynen aikoo muodostaa oman eduskuntaryhmän.
Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtajan mielestä komission ehdotus rahoituskehykseksi 2021-2027 on kallis askel.
Poliisin liikenneturvakeskuksella on tavoite 'käsiteltyjen tapausten määrästä'.
Ydinvoimaloita oli toissa vuonna toiminnassa 14 jäsenmaassa.
Ulkoministerin mukaan kolmessa vuodessa on tehty enemmän kuin aiemmilla vaalikausilla yhteensä.
Patentti- ja rekisterihallitus PRH poistaa osakeyhtiöitä ja osuuskuntia kaupparekisteristä, jos tilinpäätöstä ei ilmoiteta 14.8. mennessä.
Vihreiden ex-puheenjohtajan mukaan hänen pehmeitäkin twiittejään tulkitaan tarkoituksella väärin.
Suomen luonnonsuojeluliitto esittää Suomeen lentoveroa, jolla hillittäisiin päästöjen erittäin nopeaa nousua.
Venäläisten sotalaivojen kerrotaan häirinneen ranskalaisalusta Syyrian ohjusiskun aikana.
Hazelbourne Roadin verokohtelu toi brittivaaleissa tukea Theresa Maylle.
Stressaantuneet nuoret voivat lukittautua lyhyeksi aikaa muusta maailmasta eroon.
Euroopassa aluelehdillä on kolme digitaalista strategiaa.
Kahvia säännöllisesti juovien valtimot saattavat pysyä paremmassa kunnossa kuin kahvia vieroksuvien.
Nokian tulospäivä aktivoi sijoittajat, mutta herätti Nordnetin mukaan ostoinnon sijaan pikemminkin myyntihaluja.
Kansanedustajan mielestä koululaisten kesälomien siirrolla elokuu siirtyisi matkailukuukaudeksi muun Euroopan tapaan.
Kokoomusjohtaja toivoo kokoomus-keskusta -akselille mahdollisuutta jatkaa ensi kevään vaalien jälkeen.
Rikosoikeuden asiantuntijoiden mielestä sukupuoliyhteyden lapsen kanssa pitäisi olla automaattisesti raiskaus.
Konkarisenaattorin mukaan USA:n vaalien häiritseminen oli hyökkäys demokratian perustaa vastaan.
USA:n mukaan Kiinan armeija käyttää Djiboutissa lasereita lentokoneiden ja laivojen häiritsemiseen.
F/A-18 Hornet -koneiden elinkaaripäivitykset vahvistavat ilmapuolustuksen suorituskykyä.
Neuvostoarmeija iski kauko-ohjatuilla panssareilla Suomen linjoja vastaan.