Verkkouutiset

USA varoittaa Kiinan laseraseista

USA:n mukaan Kiinan armeija käyttää Djiboutissa lasereita lentokoneiden ja laivojen häiritsemiseen.

Yhdysvaltain armeija on varoittanut lentäjiään mahdollisista laserhyökkäyksistä Afrikan sarven alueella, jonne Kiina on rakentanut ensimmäisen merentakaisen sotilastukikohtansa.

South China Morning Post -lehden mukaan tilanne kuvastaa maiden kiristyneitä suhteita.

Varoitus annettiin ensin armeijan lentäjille, mutta julkaistiin myöhemmin myös liittovaltion ilmailuviraston verkkosivuilla.

Sen mukaan Djiboutissa sijaitsevan tukikohdan lähettyvillä on käytetty useaan otteeseen korkeaenergistä laseria. Asetta on käytetty noin 750 metrin etäisyydellä tukikohdasta.

– Olkaa äärimmäisen varovaisia, kun liikutte tämän alueen lähettyvillä, varoituksessa todetaan.

Tiedustelulähteiden mukaan Kiinan Djiboutissa sijaitseva varuskunta on käyttänyt laseria häiritäkseen lentokoneita ja laivoja. Laser voi sokeuttaa tilapäisesti ihmisen.

SCMP:n haastattelemien kiinalaislähteiden mukaan tapaukset voivat johtua myös vahingoista. Lasereita on käytetty myös lintujen karkottamiseen tukikohdan alueelta ja tiedustelulennokkien häiritsemiseen.

Kiina on allekirjoittanut kansainvälisen sopimuksen, joka kieltää pysyviä silmävaurioita aiheuttavien laseraseiden käytön.

– Kiinan ja Yhdysvaltain tukikohdat ovat hyvin lähellä toisiaan Djiboutissa. Tällaista voi tapahtua vahingossa, jos heillä ei ole kunnollisia viestiyhteyksiä, sotilasanalyytikko Zhou Chenming sanoo.

Zhou huomauttaa, että Kiina on jo aiemmin esitellyt lasereiden käyttöä lennokkien torjunnassa. Kiinan tukikohta sijaitsee muutaman kilometrin päässä Camp Lemonnier -tukikohdasta, joka on amerikkalaisjoukkojen ainoa pysyvä tukikohta Afrikassa.

Camp Lamonnieriin on sijoitettu noin 4000 sotilasta. Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen perustettua tukikohtaa käytetään pääasiassa terrorisminvastaisiin operaatioihin.

Uusimmat
MAINOS