Artikkelit: -FI

Italian ja Ranskan välinen sanasota satamien sulkemisesta pakolaisia kuljettaneen Aquarius-alusen ympärillä jatkuu.
Nykyistä laajempien ja pitkäkestoisempien hankkeiden tuloksia voisi Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan arvioida luotettavasti.
Väkivaltaisuudet ovat kärjistyneet ennen heinäkuun alussa pidettäviä vaaleja.
Hyönteisillä on samoja allergeeneja kuin äyriäisillä, niveljalkaisilla ja hämähäkkieläimillä.
Kansanedustaja on huolissaan EU:n käsittelyssä olevasta tekijänoikeusdirektiivin uudistuksesta.
Kaupungistuminen, matalat korot sekä talouden myönteinen kehä pitävät yllä kotitalouksien ja sijoittajien mielenkiintoa asuntorakentamista kohtaan.
Jos lapset altistuvat monipuolisesti erilaisille bakteereille, eläinhilseelle ja muille allergeeneille, heidän sairastumisriskinsä on pienempi.
Sisäministerin mukaan EU:n ulkorajojen valvontaa pitää tiukentaa.
Tutkija muistuttaa erojen mahtuvan virhemarginaaliin.
Suomen 50:stä suurimmasta kunnasta 22:ssa on käyty keskusteluja pormestarimalliin siirtymisestä.
Yhdysvaltain presidentin mukaan toimivien suhteiden luominen Pohjois-Koreaan aloitetaan nyt alusta.
Kolmen vuoden takainen huijaus on kustantanut autojätille miljardeja euroja.
Kokoomusnuorten puheenjohtaja Henrik Vuornos vaatii valtiovarainministeriön alla toimivan alueellistamisen kordinaatiotyöryhmän lakkauttamista,
Asiantuntijoiden mukaan seurantalaitteet kasvattavat Kiinan mahdollisuuksia valvoa kansalaisiaan.
Yhdysvaltain Mike Pompeo kiistää väitteet Donald Trumpin ja Kim Jong-unin sopimuksen sisällön riittämättömyydestä.
Itävallan kansleri Sebastian Kurz kertoo nostavansa laittomaan maahanmuuttoon puuttumisen Itävallan EU-puheenjohtajakauden kärkiteemaksi.
Laivan annettiin rantautua, sillä se toimi Italian hallituksen tehtävässä.
Huippukokouksen sijasta sisäministeri aikoo tavata Itävallan maahanmuuttokriittisen kanslerin Sebastian Kurzin.
Komissio antoi keskiviikkona ehdotukset puolustusrahaston, rauhanrahaston ja EU:n sisäisen turvallisuuden tulevasta rahoituksesta.
Australia epäilee Kiinan pyrkivän päästä tarkkailemaan saarivaltioiden välistä viestiliikennettä.
Julkisten hankintojen kilpailutus toimii Suomessa surkeasti, on johtopäätös valtakunnallisesta ICT-alan myyntiä koskevasta tutkimuksesta.
Soumya Swaminathanin mukaan Iranin lainsäädäntö loukkaa räikeästi hänen ilmaisunvapauttaan.
Seteleihin kohdistunut rahoitus oli yhteensä noin 1,7 miljoonaa euroa.
Parlamentti äänesti keskiviikkona Brexitin jälkeisestä paikkajaosta.
Muutokset tulevat syksyllä eduskunnan käsittelyyn.
Valtio myi Nesteen osakkeita 861 miljoonalla eurolla.
Työtaistelu olisi rajoittanut liikuntarajoitteisten ja näkövammaisten palveluita.
Urheiluministeri on päättänyt olla matkustamatta Venäjälle seuraamaan jalkapallokisoja.
Malesian hallitus on ollut vaitonainen Togon lipun alla purjehtivan rahtilaivan vierailuista maan satamiin.
Pohjois-Korean hyväntahdon elkeiden kerrotaan jatkuvan, jos Yhdysvallat ryhtyy aitoihin toimiin suhteiden parantamiseksi.
Palomiesliitto kehottaa työnantajia arvioimaan palomiesten tehtäväkohtaiset palkat uudelleen.
Julkisessa työnvälityksessä oli viime vuonna ennätykselliset 617 000 avointa työpaikkaa.
Tutkimuksen mukaan poliisia pidetään luotettavana, vaikka 40 prosenttia vastanneista uskoo poliisin toimintaan liittyvän korruptiota tai epäeettisyyttä.
Harri Hietalan tueksi on ilmoittautunut yksitoista tunnettua työmarkkinanimeä.
Yhdysvaltain presidentin mukaan huipputapaaminen oli positiivinen kokemus.
Presidentti P.E Svinhufvudin kotimuseon opasteita ei näy valtatiellä.
Amerikkalaissotilaat on tarkoitus sijoittaa Pohjois-Norjaan.
Kokoomuksen kansanedustajan mukaan Euroopan työ- ja pääomamarkkinat ovat edelleen alikehittyneitä.
Kasvuhakuiset yritykset ovat tuoreen kyselyn mukaan lisänneet myös henkilöstömääräänsä.