Artikkelit: -FI

Verohyöty saisi kansanedustajan mukaan aikaan radikaalin muutoksen työsuhdeautojen hankinnoissa.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi Lauttasaaren sillan liikennesuunnitelman.
Hanke pyrkii avaamaan vakiintuneille yrityksille väylän startup-yhteistyöhön.
Puolueen laatiman mallin on varoitettu johtavan pysyvään pienituloisuuteen.
Kululaskutukseen ja työajan raportoimiseen menee joiltakin jopa yli viisi tuntia kuukaudessa.
Ylemmät toimihenkilöt YTN voitti Stora Enson käräjillä.
Perussuomalaiset syyttävät hallitusta kylmäkiskoisesta suhtautumisesta lapsiperheisiin.
Nokian Panimon tekemä muutos johtuu Liechtensteiniin rekisteröidyn yhtiön vaatimuksesta.
Kansanedustajan mielestä vähällä byrokratialla toimiva järjestelmä on lapsiperheen kannalta paras.
Venäjän presidentin mukaan Kertsinsalmen välikohtauksella pyrittiin vaikuttamaan Ukrainan sisäpolitiikkaan.
Euroopan komissio hyväksyi keskiviikkona strategian, joka on visio ilmastoneutraalista taloudesta vuoteen 2050 mennessä.
Fossiilivapaassa Suomessa tuulivoima kymmenkertaistuisi ja lämpöpumppujen hyödyntämä ympäristölämpö kuusinkertaistuisi.
Liiton mielestä polttomoottoriautojen laittaminen tuonti- ja ostokieltoon olisi harkitsematonta.
Vihreiden malli leikkaisi työntekijöiden ja ansiosidonnaista työttömyysturvaa saavien tulotasoa.
Kenraalimajuri Alenka Ermenc komentaa Slovenian asevoimia keskiviikosta lähtien.
Kansanedustajan mukaan suomalaisten on voitava tilata tavaroita EU:n sisämarkkinoilla.
Ukrainan presidentin mukaan maan asevoimat ovat taisteluvalmiudessa.
Juha Lavapuron mukaan työntekijöiden lukumäärä olisi ollut yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta ongelmallinen.
Tuomittu kertoi hovioikeudelle tottuneensa erilaisiin sukupuolirooleihin kotimaassaan.
Jotta yrittäjä olisi ensi vuonna työttömyysturvan piirissä, YEL-työtulon pitää olla vähintään 12 816 euroa.
Jotta sähköautojen yleistyminen lähtisi vahvasti liikkeelle, tarvitaan myös veropäätöksiä, sanoo kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.).
Suomi tarvitsee työllisyyttä, kuluttajien ostovoimaa ja yritysten kilpailukykyä parantavia toimia jatkossakin, toteaa Arttu Laine.
Perussuomalaisten puheenjohtajan mukaan nettonollapäästöjä on mahdoton toteuttaa.
Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto vaatii Suomelta ja EU:lta nopeampia päästövähennyksiä ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
Krimin tuomioistuin määräsi ukrainalaisia merimiehiä vangittaviksi.
Lokakuussa hinnat kääntyivät laskuun pääkaupunkiseudullakin, vaikka alueella vielä oltiinkin vuodentakaista korkeammalla tasolla.
Joululomat ovat tänä vuonna ennätyspitkät, mikä kannustaa monia lähtemään ulkomaille.
Valtiollinen Ruptly-videopalvelu leikkasi pois osan rannikkovartioston tahallisesta törmäyksestä hinaaja Yanu Kapuun.
Oikeusministeriö tilaa selvityksen nykyisen perustuslain toimivuudesta ja mahdollisista tarkistamistarpeista.
Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä nousi vuodessa yhdeksän prosenttia.
Euroopan komissio on päivittänyt ilmastostrategian tiekarttaa ennen YK:n ilmastokokousta ensi viikolla.
Presidentti Petro Poroshenko varoittaa täysimittaisesta sodasta.
Valtiovarainministerin mukaan hankintahintojen pitäisi laskea, jotta vaihtaminen vähäpäästöiseen olisi vaihtoehto.
Tutkijoiden mukaan Yhdysvaltain kauppataseen alijäämä ei ole todiste epäonnistuneesta kauppapolitiikasta.
Tupakoinnin lopettaminen pienentää keuhkosyöpäriskiä, mutta riski on koholla vielä vuosikymmeniä myöhemminkin.
Kokeilu voitaisiin toteuttaa keväällä 2020, mikäli selvitys puoltaa kokeilua.
Yhdysvaltain presidentti sanoo, ettei hän pidä aggressiosta.
Vientiteollisuuden yrityksillä on suurempi vaikutus Suomen kansantalouteen kuin on aiemmin arvioitu.
Kansanedustaja lupaa julkistaa liikkeen rahoituksen.
Alle 35-vuotiaita palkansaajia ja työttömiä on yli 860000. Heistä ay-liikkeeseen kuuluu vain reilut 310000.