Artikkelit: -FI

Saksalaisetkin ovat kyllästyneet katsomaan Viktor Orbánin sooloilua.
Finanssialan mukaan yhteisen talletussuojan käyttöönotto pankkiunionissa edellyttää pankkien nykyisten ongelmien korjaamista.
Sdp-lähteiden mukaan kokoomus ei olisi hyväksynyt veropohjan laajentamista koskevaa aloitetta.
Europarlamentaarikko perää nopeita toimia työvoimapulan ratkaisemiseksi.
Viron alkoholimyynnin valuminen Latviaan ei näytä hidastuvan.
Puhtaiden neulojen jakaminen vähentää uusia tartuntoja.
Vihreiden Jani Toivola ilmoitti aiemmin olevansa valmis luopumaan sopeutumisrahastaan.
Julkisesta kehottamisesta rikokseen tuomittu Ano Turtiainen perui valituksensa hovioikeuteen.
Vesa Vareksen mukaan ministerisalkkujen jakaminen voi osoittautua ongelmalliseksi.
Kyselyvastauksissa heijastuvat vaalipuheet verotuksen painopisteen siirtämisestä yrittäjyyden ja omistajuuden suuntaan.
Eläinlääkärit, joilla ei ole riittävää ammattitaitoa, saattavat tuhota perheen elämän.
Petteri Orpon mukaan oppositio on parempi kuin hallitus, jonka ohjelman takana kokoomus ei ylpeästi voisi seistä.
EU:n kannatus on Suomessa ennätyskorkealla.
Hyppypanos levittää ympärilleen tuhansia teräs- tai wolframikuulia.
31-vuotias asianajaja haastaa ensi vuoden senaattorivaalissa arvostetun veteraanipoliitikon.
Kaduilla työskentelevien lasten määrän kerrotaan kasvaneen viime aikoina.
Kiinniotettujen on epäilty olevan uhka Ruotsin kansalliselle turvallisuudelle.
KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsäsen mukaan hallituspohja ennakoi punavihreitä arvovalintoja.
Sdp:n puheenjohtajan mukaan uuden hallituksen salkunjaosta ei ole vielä päätetty.
Vasemmistoliiton kansanedustajan mukaan kansanrintama on luonteva hallituspohja vaalituloksen perusteella.
Aki Kangasharjun mukaan Sdp:n johtama hallitus tuskin saa nostettua työllisyysastetta riittävällä tavalla.
Kokoomuksen puheenjohtajan mukaan puolue menee mieluummin oppositioon kuin myy periaatteensa.
Kansanedustajan mukaan kokoomus piti selkärankansa ja tavoitteensa hallitustunnusteluissa.
Korkea työttömyys on eräs suurimmista ja pitkäkestoisimmista yhteiskunnallisista ongelmista Suomessa.
Kansanedustajan mukaan blokkipolitiikka on saapunut Suomeen.
Jäsenmaiden rivien kokoaminen on elinkeinoelämän mukaan EU:n kohtalonkysymys.
Kokoomuksen ryhmäjohtajan mukaan kansanedustajat kiittelivät sitä, että periaatteista pidettiin kiinni.
Toiseksi suurin oppositiopuolue ei tavallisesti ole saanut eduskunnan varapuhemiehen paikkaa.
Hallitusneuvotteluita vetävän SDP:n puheenjohtajan mukaan talous on yksi kokonaisuus, jonka puitteissa tavoitteita viedään eteenpäin.
Perussuomalaisten puheenjohtaja muistuttaa keskustan kärsineen katastrofaalisen vaalitappion.
Perussuomalaisten ryhmäjohtaja toteaa keskustan lähteneen mukaan ”vihervasemmistolaiseen unelmaan”.
Vihreiden puheenjohtaja ennakoi vaikeita hallitusneuvotteluita.
Kansanedustaja Elina Lepomäki korostaa, ettei hallitustunnustelijan alijäämätavoitteesta saatu minkäänlaista kokonaiskuvaa.
Keskustan puheenjohtaja yllättyi keskustan kentän hallitushaluista.
Kansanedustaja pitää tulevaa hallituspohjaa pahaenteisenä Suomen kannalta.
Kokoomusedustajien mukaan puolue ei halua lähteä kiristämään veroja ja lisäämään velkaa.
Kokoomuksen puheenjohtajan mukaan talous- ja työllisyyspolitiikka eivät olleet sovitettavissa.
Vuodesta 2003 lähtien kaksi suurinta puoluetta on ollut aina vaalien jälkeisessä hallituskokoonpanossa.
Elina Lepomäen mukaan hyvinvointivaltion kestävä rahoitus edellyttää vireää kansantaloutta.