Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja puolueen varapuheenjohtaja Jussi Saramo kirjoittaa tviitissään verotuksesta Suomessa.
– Veroaste laskemassa alimmilleen ainakin 10 vuoteen ja vertailukelpoisena Länsi- ja Pohjois-Eurooppaan se on matala. Julkisen sektorin koko on parisataatuhatta työntekijää muita pohjoismaita vähemmän. Silti tiedotusvälineet julkaisevat kyseenalaistamatta päinvastaisia väitteitä, Jussi Saramo toteaa.
Lukiolainen ja 17-vuotias kokoomusnuori Juho Isonokari toteaa vastauksessaan, ettei väite pidä tilastojen perusteella paikkansa.
– Suomen verot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat kasvaneet puolitoista prosenttiyksikköä aikavälillä 2011-21, Isonokari kirjoittaa.
Muut vastaajat ovat huomauttaneet, että Suomessa on OECD:n maiden keskiarvoa yhdeksän prosenttia suurempi kokonaisveroaste eli 42,1 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Edelle menevät ainoastaan Ranska, Tanska, Belgia ja Ruotsi.
Veroaste laskemassa alimmilleen ainakin 10 vuoteen ja vertailukelpoisena Länsi- ja Pohjois-Eurooppaan se on matala. Julkisen sektorin koko on parisataatuhatta työntekijää muita pohjoismaita vähemmän.
Silti tiedotusvälineet julkaisevat kyseenalaistamatta päinvastaisia väitteitä.
— Jussi Saramo (@jussisaramo) October 31, 2021