Jussi Halla-aho. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Jussi Halla-aho Ylellä: On luotu mielikuva, että Suomi olisi pahantekijä

Perussuomalaisten puheenjohtajan mukaan Suomi kantaa jo vastuuta ilmastonmuutoksesta.

– Ilmastonmuutoskeskustelu ja ilmastonmuutosta vastaan taisteleminen keskittyy liiaksi länsimaalaisten ihmisten moraaliposeeraukseen. Tehdään symbolisia toimia, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo Ylen Ykkösaamun haastattelussa.

Kaikki eduskuntapuolueet perussuomalaisia lukuunottamatta hyväksyivät joulukuussa entistä tiukemmat päästövähennystavoitteet Suomelle ja Euroopan unionille. Halla-aho perustelee puolueensa irtautumista yhteisestä ilmastolinjauksesta sillä, että ilmastonmuutoksen torjunnassa on tärkeää muistaa mittasuhteet.

– EU tuottaa tällä hetkellä noin kaksikymmentä prosenttia maailman bruttokansantuotteesta, mutta meidän osuutemme hiilidioksipäästöistä on noin kymmenen prosenttia. Suomi tuottaa promillen verran maailman hiilidioksidipäästöistä, hän sanoo.

Jussi Halla-ahon mukaan ilmastokeskustelussa asetetaan liian paljon vaatimuksia maille, jotka ovat jo tehneet paljon omien päästöjensä vähentämiseksi. Niihin maihin hänen mukaansa lukeutuu myös Suomi.

– Ihmisille on saatu luotu tässä keskustelussa sellainen omituinen mielikuva, että Suomi olisi ilmastokysymyksissä pahantekijä ja että jäätiköiden sulaminen johtuisi pääasiassa suomalaisten kelvottomasta elämäntavasta.

Perussuomalaisten puheenjohtaja muistuttaa, että Suomi on jo viimeisten kolmenkymmenen vuoden vähentänyt omia hiilidioksidipäästöjään kaksi kertaa enemmän kuin EU-maat keskimäärin.

– Meillä esimerkiksi hiilen osuus energiantuotannosta on alle kymmenen prosenttia, kun tuulivoimamaa Tanskassa tai Saksassa se on neljäkymmentä prosenttia ja tulee kasvamaan vastuuttomien ydinvoimapäätösten takia. Kiina ja Intia, jotka ovat kaikkein suurimmat saastuttajat, on käytännössä vapautettu näistä talkoista kokonaan.

Halla-ahon mukaan Suomen pitää tehdä ilmastonmuutoksen torjunnassa osuutensa, mutta ei muiden osuutta. Halla-ahon mukaan päästöjen vähentämiseen on saatava mukaan myös ne maat, jotka saastuttavat eniten.