Jukka Tarkka Ylelle: Olen kääntänyt takkini Nato-asiassa

Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan mukaan Suomesta tulisi turvallisuuspoliittinen banaanitasavalta, jos Nato-jäsenyys kaatuisi kansanäänestyksessä.

– Nato-asia on mennyt Suomen sisäisten lähtökohtien kannalta sellaiseen takalukkoon, että tällä hetkellä on täysin mahdotonta kuvitella Suomen Natoon liittymistä. Olen kääntänyt siis takkini Nato-asiassa, valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka sanoi Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

– Mikään vastuullinen hallitus ei voi ottaa sitä riskiä, että rupeaisi nyt ajamaan Nato-jäsenyyttä, joka jouduttaisiin toteuttamaan kansanäänestyksen kautta.

Tarkan mukaan kansanäänestys on ”niin arvaamaton ja laskematon riski” ja hyvin todennäköisesti johtaisi siihen, että vaikka hallitus olisi onnistunut neuvottelemaan Natoon liittymissopimuksen, se kaatuisi kansanäänestyksessä.

– Sen jälkeen Suomi olisi turvallisuuspoliittisesti banaanitasavalta, jota kukaan ei ottaisi tosissaan. Sen takia ei pidä tehdä sitä virhettä, että tässä tilanteessa ruvettaisiin hakemaan Natoon. Se johtaisi katastrofiin, Tarkka varoitti.

Ylen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan suomalaisista 51 prosenttia vastustaa Nato-jäsenyyttä. Jäsenyyttä kannattaa 21 prosenttia ja 28 prosenttia ei ota kantaa. Vuonna 2015 jäsenyyttä vastusti 55 prosenttia, kannatti 22 prosenttia ja 23 prosenttia ei ottanut kantaa.

Tarkka ihmetteli, etteivät Krimin kaappaus ja Ukrainan sisällissota ole muuttaneet juurikaan suomalaisten Nato-kantoja.

Kommentit