Verkkouutiset

Juhana Vartiainen: Suomella on edessä EU-politiikan uudelleenarvio

Suomen on oltava mukana EU:n kehittyessä, kokoomusedustaja sanoo.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomella saattaa olla edessään EU-politiikan uudelleenarviointi, kirjoittaa EU:n elvytyspakettia ja Eurooppa-politiikkaa arvioiva kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.) blogissaan. Elvytyspaketti heijastelee laajempaa talouspoliittisen ajattelun muutosta, ekonomistiedustaja arvelee, nähden paketissa niin hyötyjä kuin haittoja.

–  Vaikka näen hyvänä eurooppalaisen toimintakyvyn vahvistumisen, enkä suhtaudu kielteisesti suurempaan unionitalouteen, pidän laajaa yhteistä velanottoa arveluttavana niin kauan kuin ei ole selvästi palattu jokaisen jäsenmaan vastuuseen omasta julkistaloudestaan eli no bailout -periaatteeseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Pelkään myös, että nyt luotu yhteislainalla rahoitettu avustussiirto jäsenmaille heikentää jäsenmaiden vastuullisen finanssipolitiikan kannustimia. Jos odotetaan unionin tulevan velanhoidossa apuun, päättäjillä on suuri kiusaus lisätä velkaa vastuuttoman paljon, ja moni unionimme jäsenmaa on jo valmiiksi kestämättömän finanssipolitiikan uralla (kuten myös Suomi), Vartiainen kirjoittaa.

Paketin kaatuminen olisi kuitenkin kaikkein suurin riski, Vartiainen uskoo. Tähän vaikuttaa Suomessa myös asian turvallisuusulottuvuus, sillä Venäjän ärhennellessä ei  Suomen kannata yksin kaataa elpymisvälinettä.

Vartiainen itse kannattaa elpymisvälinettä, mutta on kuitenkin huolissaan sen ongelmista EU:n taloudenpidolle.

– Huoltani lisää se, että paketin neuvotellut (Sanna) Marinin (sd.) hallitus ei vaikuta olevan pitkän aikavälin taloudenpidon vastuun ongelmista lainkaan huolissaan. Huolia lisää myös se, että aika arvovaltaisiltakin poliitikoilta ja viranomaisilta tulee signaaleja siitä, että elpymisväline ja yhteisvelka ovat vasta ensi askelia laajemman yhteistalouden polulla.

Suomella on todennäköisesti edessään EU-politiikan uudelleenarviointi, Vartiainen uskoo. Elvytyspaketti on mahdollisesti ensimmäinen askel kohti syventyvää talousunionia, joka tulee oleman kovin toisenlainen kuin se EU johon Suomi aikoinaan liittyi.

Eurooppalainen integraatio on historian saatossa usein edennyt improvisoiden ja kriisien kautta, kun taas Suomi on legalistinen ja sopimusten noudattamiseen vahvasti uskova, Vartiainen pohtii.

– Suomi hakee lainsäädännöllisiä rakenteita ja uskoo niihin, kun taas EU on dynaaminen poliittinen prosessi. Nyt kuohuva poliittinen prosessi on ilmaus tästä ristiriidasta, jonka pulpahtaminen pintaan oli ehkäpä väistämätöntä. Ehkä meidän olisi pitänyt se osata ennakoida.

Sekä kokoomus että Marinin hallitus ovat tehneet elpymispakettia käsiteltäessä virheitä, eduskunnan talousvaliokuntaa luotsaava Vartiainen kirjoittaa. Kokoomus on esiintynyt asian suhteen liian varovaisesti, kun taas hallitus on ummistanut korvansa myös perustellulta kritiikiltä.

– Kannatan paketin hyväksymistä, mutta olen ajanut voimakkaasti sitä kantaa, niin Kokoomuksen ryhmässä kuin eduskunnan suuressa salissa, että paketti hyväksytään mutta hyväksyntään liitetään eduskunnan lausumia, jotka paaluttavat Suomen kantaa ja Suomen hallituksen neuvottelumandaattia tulevaisuuden vastaaviin avauksiin.

– Toivon, että Kokoomus ja hallitus pitävät tässä asiassa yhteyttä ja toivon että sellainen yhteistyö toimii myös valtiovarainvaliokunnan lausumia muotoiltaessa. Kokoomuksen pitää ottaa tässä asiassa johtajuutta, Vartiainen kehottaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)