X
SULJE MAINOS

Juha Rehula: Valiokunta ei jatka sote-lain käsittelyä

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on päättänyt olla jatkamatta sote-lain käsittelyä.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta kokoontui torstaina heti perustuslakivaliokunnan kokouksen jälkeen torstaina.

– Sosiaali- ja terveysvaliokunta on päättänyt, ettei meillä ole edellytyksiä jatkaa toimia sote-lain valmistumiseksi tällä vaalikaudella, valiokunnan puheenjohtaja Juha Rehula (kesk.) sanoi kokouksen jälkeen pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Rehulan mukaan valmistelu jatkuu käytännössä virkamiestyönä perustuslakivaliokunnan viitoittaman kolmen mallin pohjalta, joita ovat kuntaa suuremmat itsehallintoalueet, yksitasoinen kuntayhtymämalli ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuun siirtäminen valtiolle.

Rehula totesi sosiaali- ja terveysvaliokunnan tehneen kaksi viikkoa töitä sillä mielellä, että sosiaali- ja terveysuudistus saataisiin valmiiksi tällä vaalikaudella. Perustuslakivaliokunta totesi kuitenkin antamassaan lausunnossa, ettei sosiaali- ja terveysvaliokunnan korjaamat sote-lakiehdotukset ja niiden perustelut muodosta riittävää perustaa arvioida ehdotusten perustuslainmukaisuutta.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa (kok.) sanoi valiokunnan tietäneen, että puolueiden päätös jatkaa sote-lain valmistelua sosiaali- ja terveysvaliokunnan toimesta oli ”aika mahdoton tehtävä”. Hän piti kuitenkin valiokunnan keräämiä eväitä arvokkaana työnä.

Sarkomaa toivoi, että lain valmistelua jatketaan valtiovarainministeriön, oikeusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteistyönä ja myös rahoituksen on oltava uudistuksessa mukana. Lisäksi hän toivoi kaikkien puolueiden sitoutuvan sote-uudistuksen jatkamiseen.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt