Huijaukset ja tietojenkalastelu ovat nykyään lähes jokapäiväinen asia. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO

Joka viides joutunut tietojenkalastelun kohteeksi

Moni suomalaisista on joutunut niin sanotun phishingin eli tietojenkalastelun kohteeksi.

Nordean teettämän tutkimuksen mukaan joka viidettä suomalaista on yritetty huijata antamaan esimerkiksi pankkitunnuksia, korttitietoja tai tekemään perusteettomia maksuja.

– Huijaukset ja tietojenkalastelu on nykyään varsin yleistä, oikeastaan jokapäiväinen asia. Sitä vastaan voi suojautua omilla toimilla, mutta myös käyttämällä moderneja palveluita. Esimerkiksi pankkitunnusten siirtyminen paperisesta versiosta mobiiliin on tehnyt tunnusten väärinkäytöstä käytännössä erittäin vaikeaa, Nordean henkilöasiakasliiketoiminnan varajohtaja Jani Eloranta sanoo.

Vaikka erilaiset huijausyritykset ovat varsin yleisiä, hyvä asia on se, että tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat kuitenkin valveutuneita asian suhteen. Suurin osa on mielestään saanut tarpeeksi tietoa siitä, miten suojautua huijareita vastaan.

Vastausten perusteella lähes kaikki tarkkailevat pankkitilinsä saldoa, jotta tietävät pankkikorttiostojen ja maksujen vastaavan todellisia ostoja, eivätkä kerro henkilökohtaisia tietoja ulkopuolisille.

– Pienillä asioilla ja tarkkaavaisuudella voi lisätä turvallisuutta. Kannattaa aina muistaa, että pankki, toinen palveluntarjoaja tai mikään viranomainen, edes poliisi, ei koskaan kysy asiakkaiden pankkitunnuksia tai maksukorttien tietoja, Eloranta sanoo.

– Huolestuttavaa on se, että tutkimuksen mukaan 40 prosentilla on sama salasana useammassa eri verkkopalvelussa. Tämä heikentää tietoturvaa, hän muistuttaa.

Tutkimuksesta löytyi myös pieniä eroja ikäryhmien välillä. Nuoret esimerkiksi saavat vanhempia enemmän tietoa huijauksiin varautumisesta sosiaalisesta mediasta, nuorilla on vanhempia ikäryhmiä useammin sama salasana useammassa palvelussa ja nuoret eivät tarkkaile niin usein tiliensä saldoa.

Tutkimuksen Nordealle toteutti internetpaneelina YouGov 3.-4.9.2018 välisenä aikana. Vastaukset on painotettu haastateltavan ikä, sukupuoli ja asuinpaikka huomioiden. Kyselyyn vastasi 1 008 yli 18-vuotiasta suomalaista.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt