Verkkouutiset

Italiassa kuollut koronaan jo 87 lääkäriä

Hoitohenkilökuunnasta yli 12000 on saanut koronatartunnan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Italian yleisradioyhtiö RAI:n mukaan epidemian alusta tähän päivään saakka henkensä on menettänyt jo 87 lääkäriä.

Sairaalahenkilöstöä on sairastunut koronavirukseen jo 12[nbsp]252. Sairastuneista peräti noin 20 prosenttia on lääkäreitä.

Ammattiliitto Anaao-Assomed on nimennyt jo aiemmin syitä tartuntojen määrään terveydenhuollon henkilökunnassa.

Näitä ovat eristämistoimien myöhäinen aktivointi ja valmistautumattomuus tilanteeseen sairaaloissa, etenkin päivystyspoliklinikoilla.

– Unohdimme Carlo Urbanin, joka taisteli SARS-virusta vastaan Vietnamissa ja kuoli tartuntaan 26. maaliskuuta 2003. Hän suositteli meitä eristämään tartunnan saaneet potilaat tiiviisti ja suojelemaan kaikin keinoin terveydenhuollon työntekijöitä, mikä on arvokkain omaisuus taistelussa epidemian leviämisen estämiseksi, ammattiliitto totesi.

Sen mukaan puutteita oli myös suojavarusteissa, joita ei ollut riittävästi eikä aina edes lain mukaan varastoituna.

Kaikkiaan Italiassa on todettu yli 129[nbsp]000 korontartuntaa ja sen seurauksena lähes 16[nbsp]000 ihmistä on kuollut. Taudista parantuneita on maassa vajaat 22[nbsp]000.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)