Verkkouutiset

IS: Kansanedustaja laskuttaa kolmen km:n automatkat kotoa asemalle

Leena Meri sanoo ottavansa sen, mikä tulee halvimmaksi veronmaksajille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ilta-Sanomat on selvittänyt kansanedustajien oman auton käytöstä tänä vuonna tekemät kilometrikorvaukset.

Kansanedustajilla on kotimaassa ilmaiset matkat junalla, lentokoneella, bussilla ja tarvittaessa taksilla, mutta he saavat myös laskuttaa oman auton käytöstä matkalla eduskuntaan, jos muut yhteydet ovat huonot.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Aiemmassa selvityksessä oli muutama kansanedustaja, jotka laskuttivat eduskuntaa muutaman kilometrin autolla ajostaan kotoaan rautatieasemalle. Tänä vuonna tällaisia edustajia on ollut enää perussuomalaisten ryhmäjohtaja Leena Meri.

Hyvinkääläinen Meri asuu kolmen kilometrin päässä rautatieasemalta. IS:n luonnehdinnan mukaan hän on ehkä ainoa kansalainen, joka nostaa kilometrikorvauksia tavallisena työpäivänä kolmen kilometrin ajosta kotoa rautatieasemalle.

– Olen pitkään ollut valtiolla duunissa. Valtion matkustussääntö jopa virkamiehellä menee niin, että otat sen mikä tulee halvimmaksi veronmaksajille, Leena Meri perustelee pikkukorvauksen nostamista IS:lle.

- En tiedä, mikä tässä on jutun juuri. Matkakuluja korvataan. En voi laittaa matkakuluvähennyksiä verotukseen, Meri sanoo.

Leena Meren mukaan hänen bussilippunsa kotoa asemalle maksaa 2,80 euroa suuntaansa. Hän ajaa omalla autolla rautatieasemalle ja saa siitä istuntopäiviltä kilometrikorvausta 2,52 euroa. Meri on toistaiseksi tänä vuonna laskuttanut ajoistaan Hyvinkään asemalle 9. helmikuuta –20. huhtikuuta 88 euroa.

* Suurimpien kilometrikorvausten saajat asuvat kaukana Helsingistä ja huonojen yhteyksien päässä, eli he asuvat kaukana lentokentistä ja rautatieasemista. Heidän kärkensä tänä vuonna on ollut:

Teuvo Hakkarainen (PS, Viitasaari) 7856e, Suna Kymäläinen (sd, Ruokolahti) 7759e, Markus Mustajärvi (vas, Savukoski) 6494e, Kristiina Salonen (sd, Rauma) 6004e, Juha Pylväs (kesk, Ylivieska) 5845e, Ritva Elomaa (PS, Masku) 5683e, Eeva-Maria Maijala (kesk, Savukoski) 5518e, Timo Kalli (kesk, Eura) 5216e, Anne Kalmari (kesk, Kivijärvi) 4424e ja Arto Pirttilahti (kesk, Mänttä-Vilppula) 4307e.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)