Verkkouutiset

Iranin islamistit yrittävät repiä Irakia: Mitä tekee länsi?

Iran haluaa heikkoa Irakia. Ääriliikkeiden aktiivisuus on ollut viime aikoina jälleen nousussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iranin islamilaisen tasavallan strategiana on pitää naapurimaat mahdollisimman heikkoina.  Tästä osoituksena Iranin jatkuva puuttuminen pääministerin ja sisäministerin valintaan Irakissa.

Iran on tukenut Irakin shiioja vuoden 1979 vallankumouksen jälkeen. Yhdysvaltain invaasion
seurauksena Iran perusti Irakin ylimmälle islamilaiselle neuvostolle (ISCI):lle miliisisiiven, Badrprikaatin.

ISCI:n korkein neuvosto perustettiin jo vuonna 1982 Iranin islamilaisen tasavallan toimesta Iranissa. ISCI julisti tavoitteekseen kukistaa Baath puolue ja perustaa Irakiin islamilainen tasavalta. ISCI oli huomattavasti vahvempi organisaatio Saddam Husseinin valtakauden aikana kuin DA WA -puolue. DA WA muun muassa yritti epäonnistuneesti murhata presidentti  Saddam Husseinin vuonna 1982.

ISCI seuraa Ajatollah Ruhollah Khomeinin ideologiaa, jossa uskonoppineet hallitsevat valtiota, kun taas DA WA -puolueen ideologia nojaa siihen, että uskonnollisen yhteisön (Ummah) pitäisi hallita valtiota. ISCI:n kannatus on laskenut invaasion jälkeisinä vuosina ja DA WA:n kannatus on kasvanut. Edeltävät pääministerit, Nour-Al Maliki ja Haider Al-Abadi edustavat molemmat DA WA -puoluetta. Saddam Husseinin ollessa Irakissa vallassa, Nour Al-Maliki oli maanpaossa Iranissa ja Syyriassa. Al-Maliki toimii tällä hetkellä DA WA -puolueen puheenjohtajana.

Iranin shiiamiliisit Irakissa

Turkki on ajautunut vuodesta 2003 lähtien yhä enenevässä määrin autoritarismiin ja on yksi keskeisempiä kapinallisten tukijoita Syyrian sisällissodassa. Irakissa Turkki tukee Saudi-Arabian tavoin sunneja.

Vuosien 2014-2017 jälkeen äärijärjestö ISIS on heikentynyt merkittävästi Irakissa, tosin vuoden 2021 alussa äärijärjestö on aktivoitunut Irakissa uudelleen. Tästä osoituksena itsemurhapommitus maan pääkaupungissa Bagdadissa tammikuussa 2021. Myös muut ääriliikkeet kuten Irakin Al-Qaeda ovat olleet aktiivisia viime aikoina.

Kansan mobilisointiyksiköt eli siiamilitiat on Irakin puolustusvoimiin kuuluva kattojärjestö, johon kuuluu noin 40 prikaatia. Nämä ryhmittymät taistelivat kurdi-joukkojen kanssa ISIS-järjestön vastaisessa taistelussa, mutta nyt keskustelua käydään siitä, ovatko nämä ryhmittymät tarpeellisia. Iran-mieliset ryhmittymät nauttivat shiia-alueilla laajaa suosiota, mutta heitä syytetään myös ihmisoikeusrikkomuksista.

Shiiamiliisit ovat aiheuttaneet maan sisäistä pakolaisuutta ja ylläpitävät laittomia tullimaksuja. Lisäksi nämä ryhmittymät tukahduttivat laajat mielenosoitukset vuonna 2019. Yhdysvaltain kannalta juuri nämä Iran-mieliset miliisit ovat kaikkein ongelmallisimpia. Qasem Soleimanin attentaatin jälkeen uusi Qods-joukkojen komentaja Esmail Ghaani ei ole pystynyt johtamaan Irakin shiiamiliisejä toivotulla tavalla. Siksi Irakin Iran-mieliset ryhmät eivät ole tarkoin noudattaneet Teheranin käskyjä.

Katse tulevaisuuteen

Pitkään invaasion jälkeisessä Irakissa pääministeripuoluetta edusti DA WA -puolue. Pääministeri Mustafa al-Kadhimi on sitoutumaton virassaan. Al-Kadhimilla on sekä Yhdysvaltain että Iranin poliittinen hyväksyntä. Iranilla on Irakissa vahva läsnäolo, tästä osoituksena Iran-mielinen Badr-ryhmä, joka on invaasion jälkeisinä vuosina pitänyt hallussaan sisäministerin salkkua.

Tulevaisuudessa on yhä enemmän mahdollista, että Yhdysvallat vetäytyy Irakista, ja Nato-joukot saavat vahvemman roolin Irakissa. Helmikuussa 2020 uutisoitiin, että Nato-operaation (NMI) mahdollisesta laajentamisesta 500:sta noin 4 000 sotilaaseen. Fakta on kuitenkin se, että sekä Natolta että EU:lta puuttuu tällä hetkellä selkeä Irak-strategia.

Toukokuun lopussa Irakissa alkoivat mielenosoitukset, jotka ovat jo vuonna 2019 alkaneiden mielenosoitusten jatkoa. Irakilaiset haluavat, että ulkovallat eivät puuttuisi Irakin sisäisiin asioihin. Mielenosoituksissa kuoli kaksi ihmistä. Todennäköisesti mielenosoitukset jatkuvat lähikuukausina, sillä maassa on parlamenttivaalit lokakuussa.

Toimittaja: Bijan Rezai Jahrami

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)