X
SULJE MAINOS
Ilkka Suominen. Kuva: Kristian Tervo

Ilkka Suominen: Lyödäänkö PS oppositioon korkoa kasvamaan?

Kokoomuksen kunniapuheenjohtajan mukaan edellinen hallitus oli mainettaan parempi.

Ministeri Ilkka Suomisen mukaan muiden puolueiden tulisi pohtia suhdettaan perussuomalaisiin hyvin pragmaattiselta pohjalta. Hän on havainnut, että sosiaalisessa kiivaillaan siitä, pitäisikö PS ottaa hallitukseen vai jättää ilman neuvotteluja oppositioon.

”Molemmilla näkökohdilla on puolensa. Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon lausunnoista voi epäillä puoleen olevan avoimen rasistinen ja että puolue on toisilla linjoilla kuin Suomen nykyinen, suhteellisen avoimet rajat ylläpitävä maahantulopolitiikka. Mutta ei tohtorismies voi tyhmä ja kompromissikyvytön olla”, Suominen kirjoittaa Nykypäivä-lehden kolumnissaan.

Hänen mukaansa mahdollista on, että nurkkaan jättämisellä on jälkensä.

”Muut puolueet voivat tietysti hylätä perussuomalaiset oppositioon – ja samalla ehkä vielä korkoa kasvamaan. Jos näin käy, se tarkoittaa, että elämme perussuomalaisten kanssa vielä vähintään kahdeksan vuotta ja hallituksessa he ovat viimeistään vuoden 2023 vaalien jälkeen”, Suominen arvioi.

Hän pohtii sitäkin, miten maahanmuuttoon tulisi suhtautua, kun ympärillä olevat avoimet valtiot tiukentavat politiikkaansa, kuten Tanska.

”Kun Tanska tiukensi huomattavasti maahansa tulon pelisääntöjä, niin tuliko siitä kansainvälisesti hylkiövaltio? Ei tullut. Entäpä jos muut puolueet antaisivat hieman periksi ja tiukennettaisiin maahantuloa? Kun seuraava hyökyaalto Pohjois-Afrikasta nousee – ja se nousee varmasti – joudumme joka tapauksessa niin tekemään”, Suominen kirjoittaa.

Suominen antaa tunnustusta edellisen hallituksen politiikalle, joka oli edesauttamassa vahvaa työllisyyskehitystä. Hänen mielestään Juha Sipilän hallitus on mainettaan parempi.

Vaalien yllätyksenä Suominen pitää SDP:n ennakoitua heikompaa menestystä.

”Oletettavaa on, että osa SDP:n äänestäjistä siirtyi vasemmistoliittoon, joka sai kohtuullisen voiton. Suurempi osa varmaankin meni nukkuviin tai perussuomalaisiin”, Suominen kirjoittaa.

Kokoomuksen tulosta hän ei pidä yllättävänä. Hän kertoo arvanneensa puolueen paikkaluvun ”pöytälaatikkoennusteessaan” yhden paikan tarkkuudella oikein. Keskustan tappion hän uskoo johtuneen siitä, että sen omat kannattajat jättivät äänestämättä.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt