Husin ylilääkäri ja linjajohtaja Veli-Pekka Harjola kertoo Iltalehdelle, että sähköpotkulautoihin liittyviä onnettomuuksia on kirjattu toukokuusta lähtien noin 140 kappaletta. Lukema koskee vain Husin Meilahden yhteispäivystystä.
Husissa ja Taysissa ollaankin erittäin huolissaan sähköpotkulaudoilla ajamisesta humalassa.
Helteen myötä myös ulkona juhliminen on lisännyt tapaturmia ympäri maata. Tampereella ja Helsingissä oli viikonloppuna ennätysmäärä öisiä tapaturmia, myös Kuopiossa ja Turussa oli enemmän kiirettä kuin yleensä.
Sähköpotkulaudalla törmäämisestä tai kaatumisesta seuraavia vammoja ovat murtumat ja haavat.
– Viime viikonloppuna on nähty ennätyksellisen paljon tapaturmapotilaita juuri yöaikaan. Näistä osa liittyy sähköpotkulaudalla tai muulla kulkuvälineellä kaatumiseen. Monissa näissä tapauksissa alkoholilla ja päihteillä on ollut osuutta asiaan, ylilääkäri Veli-Pekka Harjola sanoo IL:lle.
Sähköpotkulaudoilla ajavat kolhivat hänen mukaansa itseään ja muita lähellä olevia ajaessaan.
– Ihmettelen, miksi sähköpotkulaudoilla voi liikkua vähemmän suojautuneena kuin polkupyörillä. Niihin pitäisi päteä samat säännöt. Lisäksi erityisen suuren riskin aiheuttaa se, että ajetaan jalankulkijoille tarkoitetuilla teillä, aivan liian suurilla nopeuksilla.
– Tilanne voisi muuttua, jos niillä voisi ajaa vaikka 10 kilometrin tuntivauhtia yöaikana. Jotain ratkaisuja pitäisi aidosti miettiä. Tuntuu siltä, ettei ole mitään muita konsteja rajoittaa tai vähentää onnettomuusriskejä.