Myyjiin kohdistuvan epäasiallisen käytöksen kerrotaan lisääntyneen räjähdysmäisesti koronakriisin ja erityisesti maskisuosituksen jälkeen.
– Ihmisten on helpompi olla ilkeitä myyjille, kun heillä on maski naamalla. Maski toimii ikään kuin naamarina, jonka taakse voi piiloutua ja huudella helpommin, kaupanalan työntekijä kertoo Iltalehdelle.
Palvelualojen ammattiliitto Pam on saanut pandemian aikana suuren määrän aihetta koskevia ilmoituksia jäseniltään. Työympäristöasiantuntija Erika Kähärän mukaan epäasiallisesta käytöksestä on kerrottu etenkin vähittäiskauppojen puolella, joissa tulee helposti jonokertymiä.
– Asiakkaiden käytös on ollut todella huonoa, ja tästä on tullut paljon jäseniltämme viestiä. Ihmiset voivat huonosti, joka vaikuttaa heidän käyttäytymiseen. Asiakkaiden pinna on kireällä, Kähärä sanoo.
Työntekijät ovat joutuneet puuttumaan myös asiakkaiden välisiin riitoihin.
– Asiakkaat huutavat toisillensa: miksi sinulla ei ole maskia? Maskin käyttö ei ole pakollista, mutta suositeltavaa. Myöskin välimatkojen puutteista syntyy asiakkaiden välille riitaa, kokenut myyjä kertoo IL:lle.