Verkkouutiset

IL: Lastensuojelun väkivalta pyritään pitämään salassa

Lastensuojeluyksiköissä henkilökuntaan kohdistuvat väkivaltaiset hyökkäykset eivät ole poikkeuksellisia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iltalehden haastatteleman Familar Oy:n toimitusjohtaja Harri Pomellin mukaan väkivaltatilanteet ovat lastensuojeluyksiköissä yleisiä, mutta tapaukset pyritään pitämään salassa. Väkivaltatilanteiden ei haluta päätyvän julkisuuteen, koska sijoitetut lapset ja nuoret saattavat ottaa niistä suoraan mallia.

– Ylipäänsä uutisointi herättää lastensuojelun asiakkaina olevissa lapsissa ja työntekijöissäkin voimakkaita tunteita. Laitoksiin sijoitetut lapset eivät välttämättä pysty hahmottamaan samalla tavalla uutisointia kuin muut lapset, hän sanoo lehdelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Näissä pitäisi aina miettiä, ettei uutisointi aiheuta samanlaisia tilanteita muissa paikoissa. Vaikeiden asioiden kanssa ollaan tekemisissä, Pomell jatkaa.

Familar Oy kuuluu Mehiläinen-konserniin. Familarilla on yli 60 erilaista lastensuojeluyksikköä eri puolilla Suomea. Lisäksi yhtiö tarjoaa erilaisia avohuollon ja muun muassa tuetun asumisen palveluita lapsille, nuorille ja lapsiperheille eri puolilla maata.

16-vuotias teinityttö puukotti 52-vuotiasta naista Harjavallassa sijaitsevassa lastensuojeluyksikössä viime perjantaina. Tyttö pakeni tekopaikalta, mutta poliisi sai hänet kiinni. Tyttöä epäillään tapon yrityksestä.

Iltalehden tietojen mukaan puukotus sattui Familarin omistamassa Eemeli-lastensuojeluyksikössä. Poliisi ja Familar Oy kumpikaan eivät halua vahvistaa tietoa medialle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)