Verkkouutiset

Koronapassista saattaa jäädä käyttöön luultua pidempään. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

IL: Koronapassista voi tulla oletettua pitkäikäisempi

Koronapassi saattaa olla käytössä myös vuodenvaihteen jälkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen koronapassin piti olla voimassa vuoden loppuun. Hallituksen ja sivistysvaliokunnan materiaalien mukaan keskustelut passin voimassaolon jatkamisesta tämänkin yli on aloitetta.

Asiasta uutisoi Iltalehti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hallituksen esityksessä todetaan, että koronatodistuksen ja muiden määräaikaisten säännösten jatkamista on perusteltua arvioida uudelleen vuoden lopulla.

– Samalla on mahdollista arvioida, tulisiko koronatodistuksen kansallista käyttöä joka tapauksessa jatkaa vaihtoehtona 58 §:ssä tarkoitetuille yleisötilaisuuksien rajoituksille, hallituksen esityksessä sanotaan.

Sivistysvaliokunta puolestaan näkee, että koska tartuntatautilain pykälä 58 on voimassa toistaiseksi, mahdollisuus yleisötilaisuuksien rajoittamiseen ei ole päättymässä vuodenvaihteeseen.

– Valiokunta katsoo, että ehdotettua pitempi voimassaoloaika (koronapassille) loisi tapahtumien suunnitteluun selkeämmän näkymän. Koronatodistus yhtenä tekijänä vahvistaa tapahtuma-alan pitkään kaipaamaa ennustettavuutta ja avaa Suomelle mahdollisuuden säilyttää asemansa alan kansainvälisessä kilpailussa, valiokunnan materiaaleissa kerrotaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)