Hussein al-Taee. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Hussein al-Taee: Vapaiden valtakuntaa tuki 18 PS:n ehdokasta

SDP:n kansanedustajan mukaan ay-hanke ei ollut vain SDP:n ehdokkaille.

Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin keskiviikkoiltana Veronika Honkasalon (vas.) aloitetta, joka muun muassa määräisi eduskuntavaalien ehdokkaalle 30 000 euron kampanjakaton.

Keskustelussa huomautettiin, että vasemmistossa tunnutaan olevan sokeita muun muassa ay-liikkeen eduskuntavaaleissa antamalle 1,4 miljoonan tuelle Vapaiden valtakunta ‑kampanjan kautta.

SDP:n kansanedustaja Hussein al-Taee halusi tämän jälkeen kommentoida Vapaiden valtakuntaa, ”kun kerran siitä on tässä mainittu monta kertaa”.

– Vaikka en itse ole ollut listoilla enkä jäsen, niin tarkistin juuri netistä ja huomasin, että siellä oli 18 perussuomalaista listattuna Vapaiden valtakunta ‑mainoksissa ehdokkaina, muun muassa Laura Huhtasaari. Siellä on myös vihreistä, vasemmistoliitosta, demareista ja taitaa olla myöskin RKP:stä, Hussein al-Taee sanoi.

– Katsoin myöskin heidän ohjelmaansa, ja huomasin, että itse asiassa he haastoivat avoimesti kaikkia ehdokkaita erilaisilla kysymyksillä ja että sellaisia ehdokkaita mainostettaisiin, jotka pystyivät sitoutumaan siihen, että työmarkkinoilla esimerkiksi vallitsisivat reilut säännöt. Heihin kuului tosiaan 18 perussuomalaista, hän jatkoi.

Hussein al-Taeen tarkoittamat 18 perussuomalaista olivat ehdokkaita, jotka Vapaiden valtakunta listasi tukijoikseen. al-Taee ei maininnut, että Vapaiden valtakuntaa tuki samoissa vaaleissa 166 vasemmistoliiton ja 152 SDP:n kansanedustajaehdokasta. Vihreitä ehdokkaita oli 24.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt