Helsingin pormestari Jan Vapaavuori ei kannata ruuhkamaksuja Helsinkiin. Vapaavuori kommentoi Helsingin kansainvälistä kilpailukykyä arvioivaa selvitystä Helsingin Uutisille. Selvitys julkaistiin tiistaina.
Selvityksessä maksujen käyttöönottoa perustellaan muun muassa sillä, että Oslon, Tukholman ja Göteborgin ruuhkamaksujärjestelmät on koettu menestyksinä. Ruuhkamaksujen uskotaan ohjaavan Helsingin keskustan ohittavaa liikennettä paremmin vetäville kiertoväylille, kuten Kehä I:lle.
Vapaavuori sanoo ajaneensa asuntoministerikaudellaan osaa selvityksen ehdotuksista. Selvitys vaatii muun muassa asuntotuotannon vauhdittamisesta ja kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen lisäämistä.
Ruuhkamaksujen lisäksi Vapaavuori suhtautuu kielteisesti 435 miljoonan euron investointikatosta luopumiseen. Selvityksessä Helsinkiä syytetään hänen mukaansa investointikyvyttömyydestä.
– Joissain kohdissa mopo on karannut käsistä, Vapaavuori sanoo.