Suurten puolueiden puoluesihteerit suhtautuvat varauksella Porin SuomiAreenasta koituviin hyötyihin. Helsingin Sanomien mukaan asiaa käsiteltiin puoluesihteerien keskinäisessä tapaamisessa keskiviikkona.
Eduskuntapuolueet ja eduskunnan organisaatiot pääsevät ilmaiseksi SuomiAreenalle, sillä niiden läsnäoloa pidetään tapahtuman vetovoiman kannalta elintärkeänä. Yrityksille lavakeskustelut maksavat 2900 euroa ja muille yhteiskunnallisille toimijoille 1100 euroa tunnilta.
Kuluja kertyy silti muun muassa matkoista, majoituskustannuksista ja puoluetoimiston palkoista.
– Me käytämme tähän voimavarojamme ja meillä on tietenkin jonkinlainen odotusarvo saannosta, mitä tästä on otettavissa, kokoomuksen puoluesihteeri Janne Pesonen sanoo HS:lle.
– En vielä olisi julistamassa, että olisimme täältä pois jäämässä.
Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalaisen mukaan tapahtuman hyödyllisyyttä on pohdittava tarkasti.
– Että jäävätkö täällä tehdyt poliittiset nostot elämään ja vaikuttamaan poliittisen keskustelun suuntaan Suomessa, Pirkkalainen pohtii.
Varsinkin ministereille SuomiAreenan ajankohta on hankala, sillä se sijoittuu käytännössä vuoden ainoaan mahdolliseen lomakauteen.
– Mekin esittelimme täällä vaikka mitä uusia kyselysovelluksia, mutta eivät ne tuntuneet ketään kiinnostavan, SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm toteaa.