Raakakahvin maailmanmarkkinahinta on noussut vuoden aikana lähes 100 prosenttia, kertoo Pauligin raakakahvin hankinnasta vastaava András Koroknay-Pál Helsingin Sanomille.
Kahvin hintaa ovat nostaneet muun muassa Brasiliassa koetut sään ääri-ilmiöt, jotka aiheuttivat suuren loven maan kahvintuotantoon.
– Viime keväinen Brasilian kuivuus ja siihen perään tullut halla tuhosivat noin 15 prosenttia Brasilian kahvisadosta, Koroknay-Pál sanoo HS:n haastattelussa.
Brasilia on maailman suurin kahvintuottaja. Maassa viljellään noin 35 prosenttia kaikesta maailman kahvista, ja tuotanto-ongelmat heijastuvat suoraan maailmanmarkkinahintaan.
Suomessa kahvipaketin hinta on nyt noin kolmanneksen kalliimpi kuin vuosi sitten. Hintaan vaikuttavat myös koronaviruksen aiheuttamat logistiikka-ongelmat sekä yleinen hinnannousu.
Kahvin maailmanmarkkinahinta voi vielä nousta tämän kevään aikana, mutta pidemmällä aikavälillä hinnan odotetaan laskevan, Koroknay-Pál arvioi.
Koroknay-Pálin mukaan maailman kahvintuotanto ei kuitenkaan seuraavan parin vuoden aikana kestä viime vuoden kaltaista häiriötä Brasilian tuotannossa.
– En edes halua kuvitella, mitä se tarkoittaisi.