Espoon Kauklahden K-marketissa ei myydä energiajuomia alle 15-vuotialle. Itsepalvelukassojen tulo kauppaan on kuitenkin innostanut alle 15-vuotiaita kiertämään energiajuomien ikärajaa, kertoo Helsingin Sanomat.
Energiajuomien myynnin ikäraja on kaupan oma linjaus, ei siis samanlainen lain sanelema ikäraja kuin esimerkiksi alkoholijuomilla. Jos itsepalvelukassalta ostaa alkoholia, kone käskee kutsumaan myyjän paikalle varmistamaan asiakkaan iän. Energiajuomien kanssa vastaavaa varmistusta ei ole.
− Jossain vaiheessa nuoret tajusivat sen, että itsepalvelukassalla energiajuomat ei herjaa ikärajaa. Tuollainen tieto leviää kulovalkean tavoin. Koulujen alun aikaan on aika paljon sellaista, että rajoja koetellaan, kertoo Kauklahden K-marketin kauppias Eki Zaiedman.
Varkaudet itsepalvelukassoilla ovat hänen mukaansa erittäin harvinaisia.
− Näitä tapahtuu tosi, tosi, tosi harvoin.