Mielenosoittajat ovat häirinneet Hongkongin kansainvälisen lentoaseman toimintaa jo toisena peräkkäisenä päivänä.
BBC:n mukaan kaikki lähtöselvitykset on jouduttu toistaiseksi pysäyttämään.
– Terminaalien toiminta Hongkongin kansainvälisellä lentoasemalla kärsii parhaillaan vakavista häiriöistä mielenilmauksen vuoksi, lentoaseman hallinto toteaa tiedotteessa.
Sosiaalisessa mediassa julkaistujen videoiden perusteella osa matkailijoista on pyrkinyt epätoivoisesti mielenosoittajien läpi lähtöporteille. Kentän käytäville on rakennettu esteitä muun muassa matkalaukkukärryistä ja muista irtoesineistä.
Mustiin pukeutuneet, hengityssuojaimilla kasvonsa peittäneet mielenosoittajat ovat huutaneet iskulauseita, kuten ”taistelkaa vapauden puolesta Hongkongin rinnalla”.
South China Morning Post -lehden toimittaja kertoo mielenosoittajien hurranneen kuulutukselle lentojen peruutuksista. Mielenilmaus on myös johtanut ajoittaiseen nujakointiin.
– Voitte taistella hallintoanne vastaan, mutta ette minua. Ymmärrättekö? Haluan vain mennä kotiin, lapsensa kanssa matkustanut nainen huusi tiistaina barrikadin takaa.
Cheers and applause from protesters once its confirmed that all flights are cancelled #antielab #hkprotests #hkairport pic.twitter.com/rQSQZSPqfH
— Rachel Yeo (@racporter) August 13, 2019
An exit door was opened for passengers to get through, not sure if it’s opened by the airport staff. Protesters are trying to block the door, and asking more protesters to come to block the exit.#antiELAB #hkairport @SCMPNews pic.twitter.com/mtHzbXWkth
— Athena (@AthenaCDaily) August 13, 2019