Keskustan puheenjohtajavaalin hävinnyt Katri Kulmuni kiitti äänestäjiään ja kannattajiaan ja sanoi vuoden puheenjohtajana olleen ainutlaatuinen.
– Keskustan puoluekokous on puhunut. Aina kun puheenjohtajavaali on, paikat ovat keskustassa aidosti auki – niin nytkin. Kenttä on päätöksensä tehnyt ja luotan teidän päätöksentekotaitoonne, Katri Kulmuni sanoi puheenjohtajavaalin jälkeen.
Keskustan puoluekokous valitsi uudeksi puheenjohtajaksi tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon jo ensimmäisellä kierroksella.
Kulmuni toi esiin, että hän olisi halunnut jatkaa puheenjohtajana, mutta kenttä valitsi ”valitsi vielä enemmän”.
Kulmuni toivoi, että Saarikolle annetaan aikaa kasvaa ja kehittyä tehtävien mukana. Hän toivotti Saarikolle myötätuulta ja menestystä.
– Lopuksi haluan todeta, että tukeaa puheenjohtajaa, Kulmuni sanoi.