Tekniikan tohtori, dosentti Harri Kulmalan mukaan Suomi sairastaa Baumolin tautia. Hänen mukaansa tämä on omiaan vähentämään yksityisen sektorin investointihaluja.
– Se on kansantaloustieteilijöiden määrittelemä ikävä tauti. Sen seurauksena on itseään kulujen – mutta ei tuottavuuden – osalta kasvattava julkinen sektori, joka tukahduttaa alleen markkinaehtoisen toiminnan, DIMECC Oy:n toimitusjohtaja Harri Kulmala toteaa Tampereen kauppakamarin lehden blogissaan.
VTT:n tutkimusprofessorina ja Tampereen teknillisen yliopiston vanhempana tutkijana toimineen Kulmalan mukaan julkista sektoria ja sen tärkeyttä perustellaan usein sillä, että siellä työskentelevät tekevät arvokasta työtä, joka todennäköisesti luo ympäristön, jossa markkinoille saadaan parempaa työvoimaa, paremmin kasvatettuja yksilöitä, turvallisempi ympäristö ja toimiva yhteiskuntainfra.
Tässä on kuitenkin Kulmalan mukaan ”sudekuoppa ja taudin juurisyy”.
– Kun kovasti ja kasvavasti tehdään mahdollistavaa työtä, pienessä maassa voi käydä niin, että ei riitä toteuttajia hyödyntämään näitä mahdollisuuksia. Vanhaa sanontaa lainaten: tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla, hän sanoo.
Suomen julkisen sektorin kokoa Harri Kulmala luonnehtii maailmanennätykseksi.
– 2010-luvulla julkisen sektorimme koko suhteessa bruttokansantuotteeseemme oli noin 58 prosenttia. Vanuatu päässee samalle tasolle.
Baumolin taudin ulospäin näkyvin syy on Kulmalan mukaan se, että yhteiskunnan ongelmia tutkittaessa löytdetään aina jokin ”uusi ja tarpeellinen tehtävä”, jonka jälkeen julkiselle sektorille otetaan henkilö tätä tehtävää hoitamaan. Tästä huolimatta vanha jatkuu kuitenkin entisellään, eikä tuottavuus kasva.
– Yksityisellä sektorilla johtajat ja työntekijät itse katsovat, pääosin kannustejärjestelmiensä ohjaamina, mitä uutta on tehtävä tuottavuuden kasvattamiseksi ja mitä vanhaa voidaan tai peräti pitää uuden vuoksi jättää pois.
Harri Kulmalan mukaan lääkkeenä tautiin voisi kokeilla sitä, että minkä tahansa ongelman ratkaisemisen kolme ensimmäistä kokeilua saisi tehdä vain yritystoimintana. Jos tämä ei toimisi, ja oltaisiin yhä sitä mieltä, että asia on hoidettava, siirrettäisiin se julkiselle sektorille.
Hänestä oppia voisi ottaa jopa Sveitsistä.
– Kansa voisi kulloinkin äänestää, lisätäänkö julkiselle sektorille toiminto, ja ilmoittaa samalla, paljonko lisää veroja he olisivat siitä valmiita maksamaan ja minkä nykyisen toiminnon he vaihtaisivat mieluummin ehdotettuun uuteen.
