Verkkouutiset

Finnair: Paluu normaaliin kestää jopa kolme vuotta

Yhtiö odottaa, että lentoliikenteen elpyminen alkaa vaiheittain heinäkuun alusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Finnairin toimitusjohtajan Topi Mannerin mukaan tammikuu sujui odotuksia selvästi paremmin, mutta koronavirus käänsi helmikuussa liikevaihdon suunnan dramaattisella tavalla, jolle ei löydy vertailukohtaa koko kaupallisen lentoliikenteen satavuotisesta historiasta.

Yhtiön liikevaihto laski tammi-maaliskuussa vuodentakaisesta 16 prosenttia 561 miljoonaan euroon, ja liiketappio syveni vajaasta 18 miljoonasta lähes 96 miljoonaan euroon. Matkustajamäärä putosi melkein 16 prosenttia 2,7 miljoonaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Koronavirus on valtava isku koko globaalille lentoliikenteelle ja myös Finnairille. Kuluvalla vuosineljänneksellä valtaosa laivastostamme on maassa ja siksi neljänneksen tappio tulee olemaan kulusopeutuksen jälkeenkin huomattavan
suuri, noin 2 miljoonaa euroa päivässä, Manner kertoo tulostiedotteessa.

Finnairissa odotetaan, että lentoliikenteen elpyminen alkaa vaiheittain heinäkuun alusta. Elpymisen nopeutta ei kuitenkaan tässä vaiheessa voi yhtiön mukaan arvioida, minkä vuoksi vuoden toisen puoliskon näkyvyys on edelleen heikko.

– Akuutin kriisin hellitettyä edessämme on tuon 2–3 vuoden pituinen siirtymäaika uuteen normaaliin. Ennakoimme lentoliikenteen toipuvan hitaasti heinäkuusta lähtien ja matkustajamäärien palaavan vuoden 2019 tasolle 2–3 vuodessa. Onkin todennäköistä, että joudumme jatkamaan lomautuksia myös kesän jälkeen ja sopeuttamaan siten resurssejamme pienempään lentämisen määrään, Manner arvioi.

Finnair odottaa liikevaihtonsa laskevan tänä vuonna olennaisesti viime vuoteen verrattuna. Vertailukelpoisen liiketappion arvioidaan olevan huomattava. Lisäksi yhtiön kapasiteetti laskee olennaisesti.

Poikkeustilanteen vuoksi osinkoa ei jaeta. Finnair suunnittelee myös puolen miljardin euron suuruista osakeantia oman pääoman vahvistamiseksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)