Verkkouutiset

Eurooppa hiljaa Katalonian väkivallasta, paikalliset pelkäävät pidätyksiä

Euroopan unionin johtajat ovat toistaiseksi ottaneet vain harvakseltaan kantaa poliisin väkivaltaisuuksiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Katalonian itsehallintoalueen puheenjohtajan Carles Puigdemontin vaatimukset poliisin väkivaltaisuuksien tuomitsemisesta ovat Euroopan unionin valtionpäämiesten keskuudessa kaikuneet lähinnä kuuroille korville.

Esimerkiksi Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron eivät olleet maanantaina puoleenpäivään mennessä lausuneet mitään väkivaltaisuuksista.

Merkelin kerrotaan soittaneen Espanjan pääministerille Mariano Rajoylle, mutta lausuntoa Merkel ei ole antanut.

Sekä Merkelin CDU että Rajoyn johtama Partido Popular kuuluvat eurooppalaiseen EPP-puolueeseen, johon kuuluu myös Suomen kokoomus.

Espanjan poliisin väkivaltaisuuksissa kansanäänestyksessä äänestämään pyrkineitä katalonialaisia vastaan loukkaantui sunnuntaina yli 800 ihmistä.

Kataloniassa pelätään poliisin toiminnan perusteella, että Espanjan otteet pysyvät kovina.

Katalonian itsehallinnon edustaja Jordi Turull sanoi La Vanguardian mukaan pitävänsä mahdollisena, että Katalonian hallinnon johtajia pidätetään sen jälkeen, kun kansallinen poliisi ja siviilikaarti yrittivät estää kansanäänestyksen ”käyttämällä pamppuja dialogin välineenä”. Hän sanoi pitävänsä myös mahdollisena, että Madridin hallinto ottaisi käyttöön Espanjan preustuslain artiklan 155, joka mahdollistaa itsehallinnon lakkauttamisen ja tehtävien siirtämisen Espanjan hallinnolle.

Itsenäisyysjulistus tällä viikolla

Ensimmäinen korkean tason eurooppalainen poliittinen johtaja, joka tuomitsi väkivallan oli Belgian pääministeri Charles Michel.

– Väkivalta ei voi ikinä olla vastaus! Tuomitsemme kaikki väkivallan muodot ja toistamme kehotuksen poliittiseen dialogiin, Charles Michel tviittasi sunnuntaina.

Slovenian pääministeri Miro Cerar totesi Twitterissä olevansa olevansa huolissaan tilanteesta ja kehotti poliittisen dialogiin.

Ison-Britannian ulkoministeri Boris Johnson ilmaisi olevansa huolissaan mistä tahansa väkivallasta, mutta huomautti, että kansanäänestys on perustuslain vastainen.

Twitterissä Johnson korosti kansanäänestyksen olevan Espanjan sisäinen asia.

Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon totesi pitävänsä Boris Johnsonin lausuntoa ”häpeällisen heikkona”. Hänen mielestään todellinen Espanjan ystävä kutsuisi sunnuntain tapahtumia vääriksi.

Liettuan ulkoministeri Linas Linkevicius totesi tviitissään, että dialogi kansalaisten kanssa on Espanjalle pakollista. Hänen mukaansa väkivalta ei auta.

Euroopan parlamentin keskustavasemmistolainen sosialistien ja demokraattien ryhmä totesi, että ”ratkaisu voi olla vain poliittinen vastaus, ei poliisin käyttö”.

Liberaalin Alde-ryhmän puheenjohtaja, Belgian entinen pääministeri Guy Verhofstadt totesi tuomitsevansa kaiken, mitä sunnuntaina tapahtui Kataloniassa.

Euroopan komissio on pysynyt hiljaa Katalonian tilanteesta.

Katalonian itsehallinnon hallitus kokoontuu tänään käsittelemään tilannetta. Itsehallinnon on tarkoitus antaa itsenäisyysjulistus parlamentin käsittelyyn vielä tällä viikolla.

Myös Espanjan pääministerin Mariano Rajoyn on tarkoitus keskustella tänään hallituksen kanssa Katalonian tilanteesta.

Kataloniassa järjestetään yleislakko tiistaina protestiksi poliisin väkivaltaisuuksille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)