Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen taustallaan Turkin ja EU:n liput. LEHTIKUVA/AFP

Aku Aarva: EU epäonnistuu Turkin kanssa monella rintamalla

Euroopan unionin ja Turkin suhteiden historia on pitkä ja kirjava.

Harvat meistä muistavat enää aikaa, jolloin moderni Turkki lähentyi voimakkaasti Euroopan unionia ja Euroopassa käytiin aitoa keskustelua Turkin EU-jäsenyydestä. Edistysmielisenä tunnettu Turkin taannoinen presidentti Abdullah Gülin kehitti Turkkia kohti länsimaista demokratiaa ja uudisti maan vanhentuneita rakenteita tavalla, jota katsottiin useissa EU-maissa hyvällä. Tämä siitäkin huolimatta, että jälkikäteen Gülinia on pidetty Recep Tayyip Erdoğanin käsinukkena.

Turkki muun muassa ratifioi Euroopan neuvoston yleissopimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta eli kuuluisan Istanbulin sopimuksen ensimmäisenä maana maailmassa 12. maaliskuuta 2012. Maan pääministerinä ja de facto johtajana toimi jo tuolloin Erdoğan.

Turkki erosi vuonna 2011 solmitusta Istanbulin sopimuksesta maaliskuussa 2021 presidentti Erdoğanin päätöksellä. Eropäätöstä perusteltiin Turkin kehittyneellä lainsäädännöllä, mutta käytännössä kyseessä on presidentin pyrkimys lujittaa kannatustaan konservatiivisten kannattajiensa joukossa. Turkin konservatiiviset voimat ovat kritisoineet Istanbulin sopimuksen vahingoittavan perheiden yhtenäisyyttä ja väittäneet, että se kannustaisi avioeroihin. Lisäksi konservatiiveja hiertävät sopimuksen kirjaukset tasa-arvosta, joiden katsotaan edistäneen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa Turkissa.

Tämä on vain yksi esimerkki viimeisten vuosien negatiivisestä kehityksestä. Toimittajien, tutkijoiden, oppositiopoliitikkojen ja valtaapitäviä arvostelevien pidätykset erilaisten tekaistujen syytteiden varjolla ovat arkipäivää eikä edes armeija kykene enää toimimaan näennäisenä valtapolitiikan tasapainotekijänä. Kaikki valta on presidentillä ja hänen sukulaisistaan ja liittolaisistaan koostuvalla eliitillä, joka käyttää sitä sumeilematta.

Paljon vettä on virrannut Eufrat-joessa vuosista, jolloin Turkkia katsottiin Euroopan unionissa hyvällä. Turkista on presidentti Erdoğanin johdolla tullut konservatiivinen ja autoritäärinen maa, jossa toisinajattelijat, media ja kansalaisjärjestöt ovat ahtaalla. Jäsenyysneuvottelut ovat poikki eikä kukaan vakavissaan enää usko tai toivo, että nyky-Turkista tulisi jonain päivänä EU-jäsenmaa.

Turkki kuitenkin on ja pysyy Euroopan unionin yhtenä vaikutusvaltaisimpana ja tärkeimpänä naapurina. Tämä tiedostetaan hyvin Euroopan unionissa, jonka edustajat tasapainoilevat eurooppalaisten arvojen ja reaalipolitiikan välimaastossa suhteessa Turkkiin.

Arvopolitiikka on kuitenkin pahasti tappiolla.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel ja Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen tapasivat Turkin itsevaltaisen presidentin Erdoğanin maan pääkaupunki Ankarassa kuluneella viikolla. Johtajien välisissä lähes kahden tunnin mittaiseksi venyneissä keskusteluissa käsiteltiin lukuisia EU:lle ja Turkille tärkeitä teemoja, kuten taloudellisia suhteita ja muuttoliikettä. Tilaisuuteen osallistui myös Turkin ulkoministeri Mevlüt Çavuşoğlu.

Euroopassa asuvat turkkilaistaustaiset aktivistit ja kansalaisjärjestöt ovat tuominneet unionin jatkuvan yhteydenpidon Turkin itsevaltaiseen johtajaan ja pitävät yhteistyön jatkamista Turkin kanssa EU:n petoksena turkkilaisia kohtaan. Eikä heitä voi syyttää. Euroopan unionin toiminta suhteessa Turkkiin on viimeisten vuosien ja erityisesti pakolaiskriisien aikana painottunut merkittävästi enemmän reaalipolitiikan ongelmien ratkaisuun kuin Turkin oikeusvaltio- ja ihmisoikeusrikkomuksiin ja muuhun kyseenalaiseen toimintaan. Jännitteet ovat lisääntyneet niin Välimerellä kuin Lähi-Idässä, jossa Turkki näyttelee sotilaallisesti (potentiaalisesti) merkittävää roolia.

Ansaitusta kritiikistä huolimatta pidän tärkeänä, että Euroopan unioni pyrkii ylläpitämään ja kehittämään suhteita Turkkiin.

EU:n ja Turkin johtajien tapaamisen keskeinen huomioni on viimeisten kuukausien varovaisen positiiviseksi kuvattava kehitys ja EU:n jokin aika sitten tekemä päätös jatkaa yhteistyötä Turkin kanssa. Täkyinä Turkille lienee tulevaisuudessakin mahdollisuus viisumivapauteen Schengen-alueelle matkustaville turkkilaisille sekä taloudellisen yhteistyön tiivistäminen, joka hyödyttäisi koronapandemiasta merkittävästi kärsineen Turkin talouskasvua.

Euroopan komission puheenjohtaja von der Leyen totesi tapaamisen jälkeisessä pressitilaisuudessa, että EU haluaa kehittää maiden välistä suhdetta positiivisesti. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että tulevaisuus on paljolti Turkin itsensä käsissä. Todellinen kysymys onkin, katsooko Erdoğan hyötyvänsä enemmän yhteistyöstä EU:n kanssa vai jännitteiden lisäämisestä ja viholliskuvien luomisesta. Jälkimmäinen on perinteinen tapa kerätä kansan tukea.

Valitettavasti Suomessa media juoksee tapansa mukaan klikkiotsikoiden perässä. Tämän viikon uutisointi EU-Turkki-kokouksesta on keskittynyt erityisesti tuolileikkiin, jossa Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen jätettiin Ankarassa ilman tuolia, kun hän tapasi Turkin presidentin. Asiasta ovat uutisoineet lukuisat mediat, myös Verkkouutiset.

Kyse voi toki olla Turkin poliittisesta pelistä, mutta mediassa ja Brysselin käytävillä liikkuu myös huhuja siitä, että sekoilun aiheutti Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel. Lähihistoriasta muistetaan hyvin Suomen EU-politiikan nokkimisjärjestykseen liittyvä lautaskiista, joka muistuttaa ainakin hieman Turkissa nähtyä tuolileikkiä.

Mikäli kyse on EU-johtajien keskinäisen arvojärjestyksen selvittämisestä sen perusteella, kuka saa istua lähimpänä Turkin presidentti Erdoğania, on kyseessä jälleen yksi esimerkki EU:n toistuvasta epäonnistumisesta Turkin kanssa. Näyttää nimittäin siltä, että Turkin sisäisen negatiivisen kehityksen suhteen EU on täysin hampaaton ja reaalipolitiikka ajaa toistuvasti ohi EU:n arvopohjan. Riippumatta siitä, että pressitilaisuuksien lopussa EU-johtajat muistavat todeta, etteivät ihmisoikeudet ole kaupan.

Nämä tyhjät fraasit eivät lämmitä turkkilaisia eivätkä ne hidasta Erdoğanin toimia.

EU epäonnistuu Turkin kanssa monella rintamalla, koska unionin Turkin-politiikka on vuosikymmenet ollut epäjohdonmukaista ja sisäpoliittinen nokittelu vie lopuiltakin toimilta näkyvyyden ja uskottavuuden. Turkin demokratian vahvistamista vaativat voimat on lyöty maan rakoon ja EU on käytännössä hylännyt alun alkaenkin häilyvät tavoitteensa demokraattisesta ja länsimaisesta Turkista.

Sääli.

Aku Aarva

Aku Aarva

Kirjoittaja on Eurooppalaisen Suomen toiminnanjohtaja, hallintotieteilijä ja Aeonian Solutionsin perustajaosakas.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt