Verkkouutiset

Erkki Tuomioja: Trumpin ja Putinin tapaaminen ei ole riski Suomelle

Kansanedustajan mukaan kokouksen parasta antia olisi, jos maat sopisivat vetäytyvänsä aseellisista konflikteista esimerkiksi Syyriassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sdp:n kansanedustaja ja entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja toteaa kirjoituksessaan Hufvudstadsbladetissa, että Suomelle ei koidu Yhdysvaltojen ja Venäjän päämiesten välisen huippukokouksen järjestämisestä juurikaan mitään riskejä.

Hän kummastelee kokouksen saamaa kritiikkiä, mutta toteaa, että se on kuitenkin perusteltua.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Vielä kymmenen vuotta sitten kaikki Suomessa olisivat olleet ylpeitä siitä, että voimme toimia isäntänä supervaltojen huippukokouksessa.

Kritiikin ei Tuomiojan mukaan kuitenkaan pitäisi olla esteenä kokouksen onnistumiselle.

– Isäntämaana voimme todeta kuin (Angela) Merkel vuonna 2015: ”Wir schaffen das” (Me selviämme tästä).

Helsingissä järjestettävän huippukokouksen on huolittu johtavan myönnytyksiin Venäjälle. Donald Trumpin ja Vladimir Putinin pelätään päätyvän kokouksessa sellaisiin yhteispäätöksiin, jotka voisivat vahingoittaa kolmansia osapuolia, kuten Eurooppaa.

Tuomioja toteaa, että Yhdysvaltojen ja Venäjän vallan kahtiajako kylmän sodan malliin ei kuitenkaan ole nykypäivänä mahdollista.

– Vaikka molemmat pitäisivät houkuttelevana Euroopan ja kolmannen maailman ottamista yliotteeseen, ei kahdella suurvallalla ole nykymaailmassa enää mahdollisuuksia saavuttaa kylmän sodan ajan kaltaista ylivoimaa muiden kustannuksella.

Erkki Tuomioja korostaa kirjoituksessaan, että on äärimmäisen tärkeää, että suurvaltojen johtajilla on, ja että heille tarjotaan edelleen mahdollisuuksia vuoropuheluun.

Kansanedustaja toteaa, että kokouksen toivotaan johtavan vuoropuhelun lisäksi myös joihinkin konkreettisiin toimenpiteisiin, kuten osapuolten vetäytymiseen aseellisista konflikteista esimerkiksi Syyriassa, Ukrainassa tai Lähi-idässä.

– Molemmat osapuolet haluavat tehdä Pohjois-Koreasta ydinvapaan alueen, Tuomioja lisää ja jatkaa, että myös Iranissa voitaisi edistyä yhteistyöllä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)