Verkkouutiset

Brexit-neuvottelut voivat venyä uuteenvuoteen

Boris Johnson yrittää luoda säröä EU-rintamaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Britannian ja EU:n kauppasopimusneuvottelujen on odotettu ratkeavan tällä viikolla, mutta koska sopua ei ole löytynyt, osa EU-ministereistä ehdottaa, että päätöstä lykätään.

– Meidän ei pidä rynnätä kompromisseihin. Itse asiassa aikaa on runsaasti jäljellä. Täytyy käyttää kaikki aika 31. joulukuuta saakka, sanoo Hollannin ulkoministeri Stef Blok iNewsin mukaan.

EU:n ulkoministerit kokoontuivat maanantaina Brysseliin valmistelemaan torstaina alkavaa EU-päämiesten kokousta.

Espanjan ulkoministeri Arancha González Laya puolestaan sanoi, että neuvotteluja pitää jatkaa ”viimeiseen hetkeen saakka”. Ranskalainen kansanedustaja Alexandre Holroyd, joka edustaa Britanniassa asuvia ranskalaisia, sanoo, että olisi vaikeaa perustella, miksi neuvottelut katkaistaisiin jo joulukuun puolivälissä.

– On vain yksi ehdoton takaraja, ja se on joulukuun 31. päivä, Holroyd toteaa.

Britannia on jo eronnut EU:sta, mutta se noudattaa tämän vuoden loppuun EU:n sisämarkkinasääntöjä osallistumatta päätöksentekoon. Jos EU ja Britannia eivät pääse sopuun tulevista kaupan ehdoista, vuoden vaihteessa kauppaa aletaan käydä Maailman kauppajärjestö WTO:n ehdoilla. Se merkitsee tulleja ja tuontirajoituksia.

EU-parlamentti on ilmoittanut, että se on valmis lykkäämään joulutaukoa ja järjestämään täysistunnon välipäivinä, jos Brexit-neuvottelut sitä edellyttävät. Britannian parlamentti jää tauolle 17. joulukuuta, ellei Brexit edellytä muuttamaan aikataulua.

Brexit-kauppaneuvottelujen ensimmäinen takaraja oli jo heinäkuussa, mutta rajaa on siirretty sitä mukaa kun neuvottelut ovat epäonnistuneet. Viime päivinä osapuolet ovat keskustelleet tiiviisti sekä Lontoossa että Brysselissä. Viikonloppuna uumoiltiin, että ratkaisu löytyy maanantaina, mutta näin ei tapahtunut.

Britannian pääministeri Boris Johnson ja EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kävivät maanantai-iltana 90-minuuttisen puhelinkeskustelun, jonka päätteeksi he julkaisivat vain yhteisen kannanoton. Siinä pyydettiin, että neuvotteluja jatketaan edelleen.

Politicon mukaan Johnson pyysi, että puhelinkeskusteluun otettaisiin mukaan joko Saksan liittokansleri Angela Merkel tai Ranskan presidentti Emmanuel Macron, mutta von der Leyen ei suostunut tähän. Johnsonin motiivi pyynnölle olisi ollut, että hän pyrkisi ohittamaan EU:n neuvottelijat ja hakemaan sopua suoraan jäsenmaiden päämiesten kanssa.

Johnson matkustaa tällä tietoa keskiviikkona Brysseliin etsimään sopua. Von der Leyen on ilmoittanut, että hän ei suostu tapaamiseen huippukokouksen aikana. Tiedossa ei ole, yrittääkö Johnson tavata EU-maiden johtajia, kun nämä saapuvat Brysseliin.

Osapuolet kiistelevät edelleen kalastuksen ehdoista, sisämarkkinasäännöistä ja erimielisyyksien ratkaisemisesta eli EU-tuomioistuimen roolista. Lisäksi neuvotteluja hiertää Britannian hallituksen laatima lakiesitys, joka koskee Britannian omia sisämarkkinoita. EU:n mukaan laki rikkoo Britannian EU-erosopimusta, koska se uhkaa nostaa rajamuodollisuudet Pohjois-Irlannin ja Irlannin välille. Lakiesitys on Britannian parlamentin käsittelyssä huomenna keskiviikkona.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)