Ben Zyskowicz: Selitykset menevät kummallisiksi

Kansanedustaja ihmettelee selittelyn määrää vaalien alla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan selittely on pitänyt Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen kiireisenä eduskuntavaalien alla.

– Kuule Antti, voisit perustaa selittelyyn erikoistuneen konsulttitoimiston. Nimeksi voisi tulla Suomen Selitys, Finska Förklaring. Niin paljon olet viime päivinä joutunut selittelemään, Zyskowicz sanoo Verkkouutisten BenTV:n uusimmassa jaksossa.

Rinne on joutunut viime päivinä Zyskowiczin mukaan selittelemään esimerkiksi liha- ja maitoveroa sekä metsähakkuiden määrää.

– Viimeksi jouduit selittämään yhteisöveron alennusta. Tentissä kannatit sitä, mutta Suomen Kuvalehdessä sanoit, ettei se ollutkaan oikea päätös.

Zyskowicz tarjoaa Rinteelle uutta selitettävää.

– Sdp:ssä vaaditte, että lukiolaisten ja ammattikoululaisten ei pitäisi enää maksaa kirjoistaan ja oppimisvälineistään. Haluatte siis, että meidän kansanedustajien, ministereiden, suuripalkkaisten johtajien ja muiden hyvätuloisten taakkaa helpotetaan, Zyskowicz  sanoo.

– Se maksaa 150 miljoonaa euroa valtiolle. Eiköstä järkevämpää olisi, että tuo summa käytettäisiin niiden toisen asteen opiskelijoiden hyväksi, jotka lisätukea tarvitsevat, eikä sitä jaettaisi kaikille.

Sdp:n vaalilupausten rahoittaminen kaipaa Zyskowiczin mukaan myös selityksiä.

– Teidän vaalilupauslista maksaa tuhannesta miljoonasta kolmeen tuhanteen miljoonaan euroon. Antti Rinne on kuitenkin sanonut, että oikeasti se maksaa vain tuhat miljoonaa, koska koulutukseen ja tutkimukseen laitettavat rahat on tulevaisuuspanostuksia. Ne ovatkin niitä ja hyviä sellaisia, mutta Antti, eiköstä nekin pidä maksaa?

Zyskowicz ihmettelee myös Rinteen sote-lausuntoja.

– Nämä sote-selitykset menevät ihan kummallisiksi. Et ole myöntänyt, että tekin ajatte maakuntamallia, vaikka kutsutte näitä maakuntia sote-kunniksi, ja vaikka nillle ei kuulu muita tehtäviä kuin sote. Olet myös sanonut, että Helsinki, Turku, Tampere ja isot kaupungit voisivat olla sote-järjestäjiä.

– Nyt en ymmärrä. Olisiko Helsinki siis yhtäältä kaupunki ja sote-kunta? Voisitko selittää Suomen kansalle, että mikä teidän sote-mallinne on? Nyt olen mennyt, kuten kansakin, aivan sekaisin näistä teidän jutuista, Zyskowicz sanoo.

BenTV:n uusimman jakson voi katsoa tästä.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)