Verkkouutiset

Atte Kaleva: Paasikivi liittäisi nyt Suomen Natoon

Suomettumisesta varoittajat kammoksuvat ajatusta paluusta YYA-aikaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen eduskuntaehdokas, sotatieteiden maisteri ja tutkija Atte Kaleva osallistui Vantaalla ulkopoliittiseen vaalikeskusteluun. Sitä kävivät myös juontaja-kommentaattorina eduskuntaehdokas ja entinen päätoimittaja Tapani Ruokanen ja keskustan ehdokkaana oleva tohtori Alpo Rusi.

Atte Kalevan mukaan on päivänselvää, ettei Suomessa kukaan halua kalistella sapeleita Venäjän suuntaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Mutta kukaan ei halua myöskään takaisin siihen YYA-aikaan, siihen niin sanotun Paasikivi-Kekkosen linjan aikaan, hän sanoi.

Kaleva arveli, että J.K. Paasikivi on viimeaikaisen keskustelun myötä varmaan pyörinyt haudassaan useamman kerran niin, että dynamon kytkemällä olisi saanut ilmaista energiaa ”eikä olisi tarvinnut ostaa Venäjältä sitäkään”.

– Jos häneltä kysyttäisiin, Juho Kusti Paasikiveltä, pitääkö Suomen liittyä Natoon vai ei, niin uskon että kaikki te tiedätte sen mikä hänen vastauksensa olisi ollut. Ei hän halunnut, että me eristäydymme ja olemme yksin aina jossain päin, Atte Kaleva totesi.

Atte Kalevan mukaan Paasikivi halusi Suomen pelaavan avoimesti geopoliittisessa asemassamme ja että ”meidän pitää liittyä ja integroitua yhä enenevässä määrin länteen”.

– Itään me emme halua. Me emme halua YYA-sopimuksen 3.2.0-päivitettyä sopimuspykälää. Me emme halua lähteä sille tielle, vaan me haluamme integroitua sinne minne me oikeasti olemme jo pitkän aikaa kuuluneet: länsimaisten eurooppalaisten liberaalidemokraattisten oikeusvaltioperiaatteella hallittujen itsenäisten kansakuntien yhteisöön.

Atte Kaleva vertasi suomalaisia putinisteja uustaistolaisiin. Hän ihmetteli, voiko harhainen joukko olla kollektiivisen mielenhäiriön vallassa. Hänen mukaansa taustalla täytyy yhä olla jonkinlainen voimakas ideologia.

– Pyritään selittämään kaikki mitä Venäjä tekee aina parhain päin.

Kalevan mukaan asioista pitää puhua oikeilla nimillä ja paljastaa, ei vain masinoituja ja maksettuja trolleja, vaan myös ”meidän omia putinisteja, omia Venäjä-ymmärtäjiämme”.

Vääristetty ajattelutapa

Alpo Rusi totesi olevansa Paasikivestä ihan samaa mieltä.

– Niin paljon kuin olen Paasikiveä lukenut, niin en löydä sieltä mistään perustetta sille, että hän ei tänä päivänä olisi ilman muuta ja jo 2000-luvun alussa tarttunut tilaisuuteen ja sanonut että oli tässä miten tahansa, niin mennään me nyt ainakin tuohon Natoon, Alpo Rusi sanoi.

Rusi huomautti, että hänen käsittääkseen Suomi olisi miehitetty ilman Naton perustamista sodan jälkeen. Molotov oli valittanut Neuvostoliiton tehneen virheen siinä, ettei Suomea miehitetty.

– Paasikivellä oli liikkuva, analyyttinen tapa tarkastella kansainvälisiä suhteita eikä mitään apteekin hyllyä. Sen takia käsite Paasikiven linja on täysin muiden keksimä ja vääristää sen ajattelutavan, Rusi totesi.

– Hän katsoisi (tänään), että meillä on mahdollisuus lujittaa meidän läntistä valtioyhteyttä, jota ilman meidän hukka perii.

Tilaisuuden voi katsoa Youtubesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)