Verkkouutiset

Asiantuntijan mukaan Turkin uusi laki on ennennäkemätön

Turkki asettaa rajoituksia sosiaalisen median palveluille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Turkissa ollaan ottamassa ensi viikolla käyttöön uusi laki, joka asettaa rajoituksia sosiaalisen median palveluille, ja jonka pelätään kaventavan entisestään sananvapautta maassa, The Guardian uutisoi.

Laki kohdistuu yli miljoonan käyttäjän sosiaalisen median palveluiden toimintaan. Tällaisia ovat esimerkiksi Twitter, Facebook, YouTube ja Google.

Yhtiöiden tulee uuden lain puitteissa ensinnäkin joko perustaa maahan toimisto tai hankkia sieltä Turkin viranomaisten alainen edustaja.

Yhtiön tai sen edustajan täytyy myös jatkossa vastata kahden vuorokauden sisällä valituksiin postauksista jotka ”vahingoittavat henkilökohtaisia ja yksityisiä oikeuksia”. Lisäksi yhtiöiden tulee säilyttää käyttäjädata Turkissa.

Laki tulee voimaan ensi viikon torstaina 1. lokakuuta. Tämän jälkeen sosiaalisen median palveluilla on kuusi kuukautta aikaa tehdä muutoksia toimintaansa. Jos näin ei tapahdu, on viranomaisilla käytössään useita eri keinoja. He voivat esimerkiksi kieltää mainonnan sivustoilla, määrätä sakkoja tai pienentää sivun kaistanleveyttä niin paljon, että palveluista tehtäisiin siten käytännössä käyttökelvottomia.

Sosiaalisen median lisäksi uusi laki antaa myös oikeusistuimille vaikutusmahdollisuuden turkkilaisiin uutissivustoihin. Jatkossa ne voivat käskeä sivustoja poistamaan tietyn, esimerkiksi viranomaisten näkökulmasta epämieluisan, uutissisällön 24 tunnin kuluessa.

– Tämä on ennennäkemätön yritys kontrolloida verkon informaatiotilaa Turkissa, turkkilainen kyberlain asiantuntija professori Yaman Akdeniz toteaa The Guardianille.

– Tällä hetkellä vaarantuneessa oikeusjärjestelmässämme on tuomareita, jotka antavat määräyksiä sisällön tai tilien kieltämisestä, ja he tekevät sitä paljon: yli 400[nbsp]000 verkkosivustoa on tähän mennessä estetty, Akdeniz totaa.

– Tällä uudella lailla he [viranomaiset] etsivät kiertotapaa sensuuriprosessissa, leikkaavat julkisen askelen tuomioistuimissa ja antavat määräyksiä suoraan alustoille.

Palveluista Facebook ja Twitter ovat kertoneet harkitsevansa etteivät noudattaisi uusia sääntöjä, vaan yrittäisivät etsiä muita ratkaisuja jatkaa toimintaa Turkissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)