Verkkouutiset

Aleksei Navalnyi: Mitä muuta voi odottaa?

Oppisitiojohtajan mukaan myrkytys ei näy Venäjän todellisuudessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– On kulunut tasan kuukausi siitä, kun he yrittivät tappaa minut kemiallisella aseella. Kaksi itsenäistä laboratoriota Ranskassa ja Ruotsissa sekä Saksan asevoimien erikoislaboratorio vahvistivat löytäneensä kehostani Novitshokia, Venäläinen oppositiovaikuttaja Aleksei Navalnyi toteaa kotisivuillaan julkaisemassaan kirjoituksessa.

Mitään tällaista ei hänen mukaansa kuitenkaan kuulu ”Venäjän poliittiseen tai juridiseen todellisuuteen”.

Navalnyi toteaa, kuinka Venäjän televisiossa kerrotaan joko ettei häntä myrkytetty tai että hänet kyllä ehdottomasti myrkytettiin, mutta tekijät olivat Navalnyin oman FBK-säätiön tai kenties läntisen tiedustelun palveluksessa.

– Venäjällä ulkomaantiedustelun päällikkö [Sergei] Naryshkin julistaa, että me luovutimme Navalnyin Saksaan ilman Novitshokia ja siellä hänestä löytyi Novitshokia, oppositiovaikuttaja päivittelee.

Aleksei Navalnyi kertoo, kuinka Venäjällä ei ole käynnistetty rikostutkintaa hänen tapauksestaan vaan ”esiselvitys sairaalaan joutumisesta”.

– Mitä muuta voi odottaa, hän sanoo sarkastisesti.

Navalnyi esittää kuitenkin vaatimuksen. Hän haluaa saada haltuunsa vaatteet, jotka hänellä oli päällään myrkytyspäivänä elokuussa. Niitä ei Navalnyin mukaan luovutettu, kun hänet siirrettiin Saksaan. Hän uskoo vaatteiden olevan tärkeää todistusaineistoa.

Aleksei Navalnyin mukaan vaatteet on toimitettava hänelle Venäjän lain nojalla nyt kun sairaalaan joutumisesta on kulunut 30 päivää.

– Sitten voitte jatkaa keskusteluohjelmissa puhettanne siitä, kuinka sain diabeteskohtauksen, jonka takana olivat mitä todennäköisimmin FBK:n työntekijät.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)