Verkkouutiset

Työtön AL:lle: ”Sain karenssin, kun heille ei kelvannut syyksi, että en halua kävellä 20 kilometriä”

22-vuotiaan työttömän mukaan hänellä ei ollut rahaa matkustaa koulutukseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jyväskylästä Tampereelle muuttanut Rami Hautalahti, 22, kertoo Aamulehdessä asiointikokemuksistaan työvoimatoimiston kanssa. Parasta aikaa työkokeilussa oleva Hautalahti sanoo joutuneensa karenssiin, koska ei suostunut kävelemään 20 kilometriä koulutukseen.

”Jyväskylässä asuin syrjässä, 20 kilometrin päässä keskustasta. Hain tieturvakorttikoulutukseen, mutta en voinut osallistua, koska minulla ei ollut rahaa lähteä keskustaan. En halunnut kävellä 20:tä kilometriä. Sain karenssin, kun heille ei kelvannut syyksi, että en halua kävellä 20:tä kilometriä”, Hautalahti sanoo AL:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

”Elän taas toimeentulotuella. Jos tätä nyt voi elämiseksi sanoa. Rahat voisivat juuri ja juuri riittää, jos en harrastaisi mitään tai jos minulla ei olisi koiraa eikä autoa”, hän lisää.

Hautalahden mielestä aktiivimalli ei auta työn saamista. Hänen mukaansa työttömien rankaisemisen sijaan tulisi keksiä, miten työtöntä autetaan ja kannustetaan.

”Mitä rankaiseminen auttaa, jos haet töitä ja takaisin vain tulee lappuja, jotka kertovat, että et ole saanut työtä tai koulutuspaikkaa?”.

Hän kertoo joutuneensa karenssiin myös aiemmin. Tuolloin hän oli lopettanut työkokeilun ohella tekemänsä työn.

”Olin viime vuonna töissä jakamassa mainoksia ja ilmaisjakelulehteä. Jaoin kahtena päivänä viikossa. Tein sitä työkokeilun ohella. En jaksanut, kun olin täällä koko viikon töissä.”

”Lopetin lokakuussa. Sain sen takia kahden kuukauden karenssin. Kerroin TE-toimistoon, että en jaksanut olla työkokeilussa Etapissa ja jakaa samaan aikaan mainoksia. Ajattelin, että molemmat työt onnistuvat mutta eivät onnistuneet. Miettivät kuukauden ajan ja lopuksi lätkäisivät karenssin. Perusteluni eivät kelvanneet”, Hautalahti sanoo.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
Ruoka

Ruoan hinta kääntyi laskuun

Elintarvikkeiden hinnat kääntyivät vuoden ensimmäisellä neljänneksellä laskuun ja myyty määrä nousi kasvuun.

Ruoka

Ruoan hinta kääntyi laskuun

Elintarvikkeiden hinnat kääntyivät vuoden ensimmäisellä neljänneksellä laskuun ja myyty määrä nousi kasvuun.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)