Kuntatalous on ollut ahdingossa jo ennen koronakriisiä. Väestöllinen huoltosuhde heikkenee, palvelutarve kasvaa ikääntymisen myötä ja matala syntyvyys pienentää elinvoimaa. Samalla kaupungistumiskehitys ja maan sisäinen muuttoliike jakaa alueita voimakkaasti voittajiin ja häviäjiin. Tämä näkyy korostuneesti siinä, miten kunnallis- ja yhteisövero-osuudet eriytyvät sekä tarpeessa tasata kustannus- ja tulopohjien eroja valtionosuuksilla.
Kuntaliiton mukaan kolme neljästä Manner-Suomen kunnasta teki vuonna 2019 negatiivisen tuloksen ja vuosikate heikkeni 13,4 prosenttia. Vuonna 2021 on määrä tarkastella myös kuntien alijäämien kattamisvelvollisuuden toteutumista neljän aikaisemman vuoden osalta. Mekanismi tulee ajamaan kuntia sekä kuntayhtymiä kriisikunta(yhtymä) menettelyyn yhä enemmän jatkossa, sillä kuntatalouden ahdinko on jo toteutunut tosiasia ja kuntatalouden ennusteet ovat olleet jo ennen koronaa hyvin synkät. Näin siitä huolimatta, että kriisikuntakriteereitä höllennetään ainakin väliaikaisesti.
Koronan vaikutukset kiihdyttävät edellä kuvattuja kuntatalouden ongelmia entisestään ja yhä useammalla kunnalla tulee olemaan entistäkin haastavampaa selviytyä lakisääteisistä tehtävistään saati vastaanottaa uusia tehtäviä. Kuntaliiton arvion mukaan kuntatalous heikkenee entisestään koronan vuoksi vuonna 2020 vähintään 1,5 miljardilla eurolla. Tämä johtuu siitä, että kuntien verotulot laskevat samalla kun koronakustannukset kasvavat. Arviot elävät jatkuvasti eikä kukaan ei pysty varmaksi sanomaan, mille tasolle kuntien verotulo- ja valtionosuudet asettuvat kuluvan vuoden ja ensi vuoden osalta. Tämä tekee vuoden 2021 talousarvion valmistelusta todella haastavaa.
Etenkin isot kaupungit kärsivät paljon, sillä niiden elinkeinorakenne nojaa palveluihin ja investointipaine on suuri. Kun yritysten ahdinko syvenee ja irtisanomiset sekä lomautukset vähentävät työllisten ihmisten määrää, kuntien saamat verotulokertymät laskevat ja tulevaisuutta rakentavien investointien rahoittaminen on aikaisempaa haastavampaa. Etenkin yksittäisistä isoista teollisuustyönantajista riippuvaiset kunnat ovat erityisen haavoittuvassa asemassa.
Monissa pienissä kunnissa, joissa ikärakenne on palveluiden rahoittamisen kannalta erittäin haastava, pohditaan pakon edestä kuntaliitoksia, palveluiden ulkoistuksia ja omaisuuden myyntiä. Nämä toimenpiteet harvoin auttavat pitkällä aikajänteellä, sillä useampi taloudellisessa ahdingossa oleva pieni kunta ei nouse menestyväksi hieman isommaksi kunnaksi pelkillä kuntaliitoksilla, ulkoistusten myötä kulurakenne ei välttämättä edes laske ja tuottavan omaisuuden myynnillä joudutaan yleensä ojasta allikkoon.
Kunnat odottavat paljon valtion kolmannelta lisätalousarviolta, jonka odotetaan tuovan vähintään miljardin euron tuen kuntataloudelle. Sairaanhoitopiirien koronakustannusten kattamisen, kuntien yhteisöveron jako-osuuden nostamisen ja peruspalveluiden- ja harkinnanvaraisten valtionosuuksien korottamisen kaltaisilla toimilla voidaan auttaa kuntien tilannetta hetkellisesti, mutta pysyvää ratkaisua alati kasvaviin ongelmiin ne eivät tarjoa.
Valtion kehysriihen päätöksillä autettiin kuntia selviämään akuutista kriisistä korvaamalla verotulojen viivästymistä 547 miljoonalla eurolla, mutta kuntatalous ei vahvistu, koska sama summa kerätään ensi vuonna takaisin valtionosuuksia leikkaamalla.
Isossa osaa kunnista tilanne on se, että niillä ei ole kertynyttä ylijäämää, joka toimisi taloudellisena puskurina, joilla voisi tasoittaa taloudellista kuoppaa ja kriisi heijastuu myös kuntien tytäryhtiöihin ja omistuksiin. Lisäksi lukuisat kunnat ovat jo viimeisen vuosikymmenen aikana toteuttaneet talouden tervehdyttämisohjelmia, joten saneerausvaraa ei juuri ole ja veroprosentit ovat entuudestaan korkealla. Kuntien kasvavat menopaineet joudutaan siis kattamaan pääasiassa budjetin ja talouskehyksen sisältä.
Tämä tarkoittaa käytännössä useita vuosia kestäviä talouden tasapainotusohjelmia: toimintakulujen leikkauksia palveluita karsimalla ja niiden asiakasmaksuja korottamalla, budjetin sisäisiä siirtoja, omaisuuserien myyntiä ja kunnallisverojen korotuksia.
Valtio voi omilla toimillaan pehmentää koronan iskua kuntataloudelle, mutta se vaatii huomattavasti isompia tukitoimia kuin mitä nyt on tehty ja mitä on suunnitteilla kolmannessa lisätalousarviossa. Muuten kunnat ajautuvat toteuttamaan 1990-luvun laman virheitä, joilla ruokitaan talouskurimusta ja aiheutetaan sukupolvia kestävä taloudellinen ja sosiaalinen lisälasku.
Valtion on olennaisen tärkeää tukea kuntia akuutissa kriisissä suoralla yleiskatteisella tuella, jonka lisäksi valtion olisi tärkeää tukea kuntia kestävän kehityksen siirtymässä. Monia energiantuotantoon ja kulutukseen, liikenteeseen, asumiseen ja palveluiden digitalisoimiseen liittyviä investointeja voidaan vauhdittaa investointituella ja/tai rahastoilla, joiden kautta eri hankkeille voidaan asettaa selkeät ja mitattavissa olevat kriteerit ja myöntämisperusteet.
Valtio voi hyödyntää myös yksityistä pääomaa näiden rahastojen pääomittamiseen. Kuntien kannalta hyöty syntyy siitä, että se voivat saada budjetin ja talouskehyksen ulkopuolelta alkuinvestoinnit sellaisiin kohteisiin, joita ne eivät pysty omalla rahoituksella toteuttamaan. Tämänkaltaisissa vaikuttavuusinvestointihankkeissa kunnat maksaisivat ainoastaan tavoitteiden mukaisista tuloksista eli osuuden säästyneistä kustannuksista.
Kunnat voivat myös itse ohjata julkisten hankintojen kriteereillä eurojen kohdentumista taloutta uudistavalla tavalla ja valtio voi verotuksen keinoin ohjata yksityisten kotitalouksien investointeja esimerkiksi uusiutuvan energian käyttöönottoon ja energiaremontteihin.
Keinot ovat monet, tärkeintä on rakentaa sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää polkua yli akuutin kriisin ja investoida vain sellaisiin kohteisiin, jotka uudistavat yhteiskuntaa ja auttavat eivätkä syvennä jo olemassa olevia kriisejä entisestään.
