Verkkouutiset

Ääriväkivaltainen Husbyn hyeenat valtaan Ruotsin jengipiireissä

Rikollisjoukon uskotaan olevan viimeaikaisen salamurha-aallon takana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsin poliisin lähteet kertovat Aftonbladetille, että maassa syntyy ajoittain uusia rikollisjengejä, jotka usein muodostuvat teini-ikäisistä. Heitä ei pidetä merkittävinä tekijöinä lähiöiden jengisodissa, eikä heistä yleensä tule myöhemminkään merkittäviä tekijöitä Ruotsin jengimaailmassa.

Viime vuosina Luoteis-Tukholmassa on kuitenkin rakentunut uusi verkosto, joka on onnistunut kasvattamaan valta-asemaansa Västerortissa. Heitä kutsutaan ”Husbyn hyeenoiksi”.

Tämä ryhmä on saanut kasvatettua paitsi jäsenmääräänsä myös väkivaltaista pääomaansa. Vuonna 2017 julkaistun poliisiraportin mukaan ryhmää kuvattiin ”nuoremmiksi Husbyn rikollisiksi, jotka toimivat johtavien rikollisten avustajina”.

21-vuotiaan jengijohtajan pidätyksen yhteydessä hänen matkapuhelimensa takavarikoitiin. Sieltä löytyi kuvia, joissa hän muun muassa poseeraa konekiväärin kanssa.

Alueen johtavat rikolliset käyttävät HH:n jäseniä muun muassa huumekauppaan, varkauksiin ja aseiden käsittelyyn.
Raportissa todetaan olevan selvää, että teini-ikäiset hyeenat haluavat tehdä uraa rikollisuudessa.

− Ja nyt vuosia myöhemmin nähdään, että heille on annettu Västerortissa merkittävä ja väkivaltainen rooli, Aftonbladetin poliisilähde sanoo.

Husbyn hyeenojen kuvataan harjoittavan äärimmäistä väkivaltaa, eivätkä he vältä aseiden käyttöä.

Heidän pääasiallisen tulonlähteensä uskotaan olevan lääkkeiden, marihuanan ja hasiksen myynti.

Hyeenoiden asemasta kertoo, että heillä on merkittävä rooli Västerortin jengien välisissä verisissä konflikteissa. Jengien väliset ristiriidat ovat olleet kesän aikana tapahtuneiden salamurhien taustalla.

− Teoria on, että he ovat viimeaikaisten Shottaz-jengin murhien takana. He ovat riidoissa Shottazin kanssa, poliisi lähde kertoo.

Alustavien tutkimusten seurauksena yhtäkään HH:n jäsentä ei kuitenkaan ole syytetty tai tuomittu murhista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)