Verkkouutiset

Verkkouutiset/Lehtikuva.

YYA-Suomesta tulee Nato-Suomi

Liittoutuminen siirtää YYA-sukupolven poliitikot sivuun.
Heikki Vento
Heikki Vento
Kirjoittaja on politiikan toimittaja.

”Historia tulee armahtamaan minut” uhosi Kuuban vallankumousjohtaja Fidel Castro oikeudenkäynnissä, jossa hänet tuomittiin 15 vuoden vankeuteen.

Suomessa tuo historia on tänään. Nato jakaa politiikan sukupolvet omiin lokeroihinsa. Karsinoiden päällä on kaksi kylttiä: YYA-Suomi ja Nato-Suomi.

Epävirallinen päätös Suomen Nato-hakemuksesta on jo tehty. Hakemus jätetään riippumatta Ruotsin päätöksestä. Tämä on tullut selväksi kärkipoliitikkojen kannanotoissa.

Nato-intoilijat ovat moittineet hallitusta hidastelusta. Entinen ulkoministeri Timo Soini kummasteli, ettei hallituksen selonteossa oteta kantaa liittoutumiseen. Hätäilijät muistavat kenraali Aimo Pajusen tokaisun, jonka mukaan suurvaltasuhteiden kiristyessä pienen maan on oltava kuin ”kuin kusi sukassa”.

Ei ole. Presidentti, hallitus ja puolueet välttävät virheliikkeitä.

Harha-askeleen seuraus on Venäjän vasta-askel. Julkisen kannanoton ja jäseneksi hyväksymisen väli on tarkoitus kutistaa mahdollisimman lyhyeksi.

Suomen vievät Natoon presidentti, pääministeri Sanna Marinin hallitus ja eduskunta. Marinin kannanotto varmistaa sen, että Suomi hakee Natoon. Siksi Sdp:n linjaus tulee viimeisenä.

Marinin avautumisen jälkeen on odotettavissa joukko Venäjän temppuja: idässä satelliittipaikantimiin tulee häiriöitä, venäläisikoneita piipahtaa Suomen ilmatilassa ja vastapakotteita viritellään.

Nato-päätös jättää Marinin historiaan puoluejohtajana, joka siirsi SDP:n pari piirua lähemmäksi eurooppalaisia sisarpuolueitaan. Pertti Paasion, Ulf Sundqvistin ja Paavo Lipposen johtama SDP seurasi 1990-luvulla sivusta, kun porvarihallitus neuvotteli EU-sopimuksen.

Nato-keskustelu on ollut erityisen paljastavaa SDP:ssa ja keskustassa. Puolueissa on menossa merkittävä murros, kun 1980-luvulla syntyneet poliitikot siivoavat vanhat ohjelmat roskakoriin.

Tämän vuosikymmenen vallanpitäjien arvoja vastassa on erikoinen kolmikko: kolme entistä ulkoministeriä, joista yksi on presidentti: Tarja Halonen, Erkki Tuomioja ja Paavo Väyrynen. He ovat syntyneet 1940-luvulla.

YYA-Suomessa varttuneet oppivat Neuvostoliiton painostukseen ja pelasivat idänsuhteilla sisäpolitiikassa. Tässä kunnostautui 1980-luvulla Väyrynen, Tuomioja 1970-luvulla ja hiljattain, kun hän lörpötteli julkisuuteen Suomen ja Ruotsin puolustusliitosta.

Tuomiojalle länsi on aina ollut ikävä ilmansuunta. Hän vastusti Suomen EEC-vapaakauppasopimusta, panttasi EU-kannanottoaan ja vaati Halosen kanssa lievempiä muotoiluja EU:n turvalausekkeisiin.

Yhteistä Tuomiojassa ja Väyrysessä on se, että he ovat olleet toistuvasti eri mieltä puolueensa enemmistön kanssa. Lisäksi kumpikin on useita kertaa pyrkinyt turhaan erilaisiin johtotehtäviin.

Halonen on suhtautunut itsenäiseen Viroon kuin neuvostoliittolaiset suomalaisiin, vähättelevästi. Vladimir Putinin kanssa ystävystynyt Halonen on vielä viime viikkoina päästellyt typeryyksiä.

Vuoden päästä muodostettaneen Nato-Suomen ensimmäinen hallitus. Siihen tuskin tulee yhtäkään YYA-ajan kasvattia.

Politikan sukupolvenvaihdos viimeistellään 2024, kun kansa valitsee Sauli Niinistön seuraajan. Voi käydä niin, että yhdelläkään merkittävällä puolueella ei ole kuusikymppistä ehdokasta.

Presidenttikeskustelussa on ollut esillä joukko kokeneita poliitikkoja: Esko Aho (kesk.), Eero Heinäluoma (sd.), Olli Rehn (kesk.), Matti Vanhanen (kesk.), Jan Vapaavuori (kok.). Joku heistä, vai Jussi Halla-aho (ps.), Jutta Urpilainen (sd.), Sanna Marin (sd.), Antti Kaikkonen (kesk.) tai Alexander Stubb (kok.)?

Kansa ja vaalit eivät armahda.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta ,

Suosittelemme

MAINOS