Ylemmät Toimihenkilöt YTN hylkäsi tänään valtakunnansovittelijan teknologiateollisuuden työriitaan antaman sovintoehdotuksen. Esityksen palkankorotustaso ei vastannut riittävällä tavalla asiantuntijoiden ostovoiman heikkenemiseen.
– Kannamme asiantuntijoiden ostovoimasta vakavaa huolta ja etenkin kaikille kohdistuvista yleiskorotuksista. Yritysten palkankorotusvara teollisuudessa ei ole ehkä koskaan ollut niin suuri kuin nyt, mutta siitäkään huolimatta osaajille ja tuottavuuden tekijöille ei haluta maksaa riittäviä korotuksia, YTN:n puheenjohtaja Teemu Hankamäki sanoo tiedotteessa.
Hylätyksi tullut ratkaisu oli kaksivuotinen työehtosopimus. Valtakunnansovittelija esittämän palkkaratkaisun lisäksi se sisälsi useita tekstimuutoksia, joista osapuolet olivat sopineet keskenään jo aiemmin.
− YTN:n päätös on erittäin suuri pettymys. Nyt on arvioitava, miten tästä päästään eteenpäin, sanoo työnantajapuolelta neuvotteluja vetänyt johtaja Johanna Laine tiedotteessa.
YTN:n hylkäävä päätös tarkoittaa, että liiton uhkaama lako ei väistynyt ja ylityökielto jatkuu sekä teknologiateollisuudessa että suunnittelu- ja konsulttialalla. YTN on aiemmin antanut lakkovaroituksen teknologiateollisuuteen.
Lakot toteutuvat 15.-17. helmikuuta useissa alan yrityksissä, mikäli sitä ennen ratkaisua ei synny. Lakkojen piirissä on tuolloin 20 000 teknologiateollisuuden ylempää toimihenkilöä.
Helmikuun alussa toteutui kolmipäiväinen lakko noin kymmenessä teknologiateollisuuden yrityksessä, jonka piirissä oli noin 5 000 ylempää toimihenkilöä.