Yhdysvaltain asevoimien kerrotaan siirtäneen Lähi-idän alueelle räjähdelennokkeja, jotka muistuttavat Ukrainan sodassa laajasti käytettyjä Iranin Shahed-136-drooneja.
Merkittäväksi kuvaillun käänteen tarkoituksena on toimia varoituksena Teheranin suuntaan ja samalla muuttaa aiempaa tilannetta, jossa lähinnä Iranilla on ollut käytössään massatuotettuja ja edullisia räjähdelennokkeja.
Amerikkalainen hallintolähde sanoo TWZ-sivustolle, että maan asevoimilla on nyt toimintavalmiina ensimmäinen drooniyksikkö. Se on varustettu edullisilla yksisuuntaisilla itsemurhalennokeilla (Low-Cost Uncrewed Combat Attack System, LUCAS).
Scorpion Strike -osasto vastaa aiempiin arvioihin siitä, että myös Yhdysvallat tarvitsee suuria määriä Shahed-tyylisiä drooneja operaatioihinsa eri puolilla maailmaa.
Puolustusministeri Pete Hegseth aloitti jo alkuvuodesta hankkeen, jolla tuotetaan nopealla aikataululla drooneja maan asevoimien käyttöön. Scorpion Strike -osasto kuuluu erikoisjoukkojen SOCCENT-komentokeskuksen alaisuuteen.
Pieni drooniyksikkö koostuu noin 20 sotilaasta, jotka käyttävät deltasiipisiä lennokkeja. Arizonassa toimivan SpektreWorksin kehittämät laitteet ovat kolme metriä pitkiä, ja niiden siipiväli on 2,5 metriä. Räjähdedroonit pystyvät koordinoimaan toimintaansa itsenäisesti ja käyttämään parvimaisia taktiikoita.
– En halua mennä tarkempiin lukuihin, mutta niitä ehdottomasti toimitetaan sellaisissa määrin, mikä tuo meille merkittävää kyvykkyyttä, hallintolähde sanoo.
LUCAS-hankkeen droonien yksikkökustannus on noin 30 000 euroa, eli niiden hintalappu on vain murto-osa perinteisistä pitkän kantaman asejärjestelmistä, noiden tuhovaikutus on samankaltainen. Laitteet voidaan laukaista katapulteista, rakettiavusteisesti sekä erilaisista ajoneuvoista käsin.





