Yllättävä muutos: Näiden ruokien suosio kasvoi 74 prosenttia

Aineisto paljastaa kulutustottumuksien muutoksen.
Yhä useampi suosii liikenneasemilla kasvisruokia. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Yhä useampi suosii liikenneasemilla kasvisruokia. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Suomalaisten ostoskäyttäytymisessä liikenneasemilla on tapahtunut yllättävä muutos. Asia ilmenee kaupparyhmä S-ryhmän tekemästä selvityksestä.

Kaupparyhmä seurasi vuoden ajan, millaisia ostoksia ABC-liikenneasemien pikakassoilla tehdään. ABC:n pikakassat eroavat tavallisista kauppojen pikakassoista, sillä niillä voi ostaa samalla kertaa sekä ravintolan että marketin tuotteita.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kasvisruoka nousee pikakassoilla poikkeuksellisen vahvasti esiin. Datasta näkyy, että kasvisruokien osuus on pikakassoilla kappalemäärissä 74 prosenttia suurempi kuin perinteisillä kassoilla. 

Myös erikoistuotteet, kuten erikoiskahvit ja donitsit, ovat suosittuja pikakassoilla. 

– Ehkä tämä kertoo siitä, että asiakkaat haluavat paneutua valintoihinsa hieman enemmän, kun heillä on mahdollisuus selata valikoimaa omassa tahdissaan. Haluamme tarjota asiakkaalle entistä ilahduttavamman hetken, ABC:n ravintoloista ja marketeista vastaava johtaja Jaana Matikainen kuvailee tiedotteessa.

Pikakassat koetaan sekä asiakkaiden että henkilöstön keskuudessa hyödylliseksi palveluksi etenkin ruuhka-aikoina.

– Vilkkainta pikakassojen käyttö on silloin, kun liikennemyymälässä on eniten vipinää eli kello 11–18. Suhteellisesti eniten niitä käytetään kuitenkin yöllä ja aamulla kello 4–6, Matikainen paljastaa. 

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pikakassat tuovat helpotusta myös sesonkeihin. Esimerkiksi viime tapaninpäivänä ABC Pitkäjärvellä Mikkelissä lähes 50 prosenttia ostotapahtumista tehtiin pikakassalla. 

– Pikakassat ovat osoittautuneet asiointia sujuvoittavaksi ja asiakkaiden toivomaksi palveluksi. Mutta ne ovat vain vaihtoehto – perinteinen kassapalvelu säilyy. Asiakaspalvelun ystävällisyys on edelleen merkittävä tyytyväisyyttä lisäävä tekijä. Tavoitteenamme on, että pikakassojen ansiosta henkilöstöllämme on jatkossa vielä enemmän aikaa ilahduttaa ja auttaa asiakkaitamme, Matikainen summaa.

ABC:n pikakassoja on käytössä jo useilla ABC-asemilla, muun muassa Hirvaskankaalla, Hyvinkäällä, Kuninkaantiellä Pernajassa, Pitkäjärvellä Mikkelissä, Pitkälahdella Kuopiossa, Tiiriössä Hämeenlinnassa ja Tupoksella Limingassa. Niiden määrä tulee lisääntymään tulevaisuudessa.

Konfliktien pitkittyessä vaikutukset voivat olla merkittäviä.
Terveellisenä pidetty juoma ei olekaan niin harmiton.
Kauppaketju kertoo tehneensä oman ostoskorivertailun.
Mainos