Presidentti Donald Trumpin hallinnon asettamat 25 prosentin tullit Yhdysvaltoihin tuotavalle teräkselle ja alumiinille osuvat lähinnä maan omaan nilkkaan, osoittaa arvostetun tutkimuslaitoksen mallinnus.
Kyseessä ovat Trumpin kauden ensimmäiset protektionistiset toimenpiteet, jotka vaikuttavat suoraan EU:hun. Tullit tulivat voimaan keskiviikkona.
Kielin talousinstituutti on tehnyt mallinnuksen teräs- ja alumiinitullien vaikutuksista talouteen.
– USA vahingoittaa ensisijaisesti itseään. EU:lle tulleilla ei käytännössä ole kielteisiä taloudellisia vaikutuksia. Kanadalle ja Meksikolle tulleista aiheutuu merkittäviä seurauksia, instituutti raportoi mallinnuksensa johtopäätöksiä.
Simulaation mukaan teräs- ja alumiinitulleista seuraisi EU:n taloudelle vain lyhytaikainen 0,02 prosentin bkt:n pudotus. Tutkimuslaitoksen mukaan pieni vaikutus johtuu siitä, että teräksen ja alumiinin osuus EU:n kokonaisviennistä on vain noin 5 prosenttia ja vain pieni osa siitä viedään Yhdysvaltoihin.
Sen sijaan Yhdysvalloille seuraavat taloudelliset vahingot ovat varsin merkittäviä: hintojen odotetaan nousevan 0,41 prosenttia, mikä nostaa inflaatiota. Lisäksi viennin odotetaan supistuvan 1,37 prosenttia.
– Tuontiteräs ja alumiini kallistuvat huomattavasti, mikä nostaa monien amerikkalaisten teollisuudenalojen tuotantokustannuksia. Yhdysvaltalaiset teräksen ja alumiinin tuottajat siirtävät tämän hinnannousun todennäköisesti asiakkailleen kotimaassa, kun taas niiden kilpailukyky ulkomailla heikkenee, Kielin instituutti kirjoittaa analyysissaan.
Tutkimuslaitoksen mukaan tullit heikentäisivät Kanadan bkt:ta 0,39 prosenttia ja Meksikon bkt:ta 0,19 prosenttia. Suuri osa Kanadan ja Meksikon teräksen ja alumiinin viennistä menee suoraan Yhdysvaltojen markkinoille, mikä tekee näistä maista erityisen haavoittuvia uusille tulleille.
– Tullit voivat tuntua protektionistisena toimenpiteenä symbolisilta, mutta viime kädessä ne vahingoittavat Yhdysvaltojen taloudellisia etuja, toteaa Kielin talousinstituutin kauppapolitiikan tutkimusjohtaja Julian Hinz raportin tiedotteessa.





