Ylitöitä saa teettää ja tehdä myös kiellon aikana

Teollisuusliitto julisti keskiviikkona yli kolmen viikon ylityökiellon useille teollisuuden aloille.
Työtaisteluun, myös ylityökieltoon, osallistuminen on työntekijälle täysin vapaaehtoista eikä työntekijöitä voida pakottaa noudattamaan ylityökieltoa. LEHTIKUVA/MIKKO STIG
Työtaisteluun, myös ylityökieltoon, osallistuminen on työntekijälle täysin vapaaehtoista eikä työntekijöitä voida pakottaa noudattamaan ylityökieltoa. LEHTIKUVA/MIKKO STIG

– Työntekijät, myös ammattiliittoihin kuuluvat, saavat halutessaan tehdä ylitöitä myös ylityökiellon aikana, muistuttaa Suomen Yrittäjien johtaja Janne Makkula.

Teollisuusliiton julistama ylityökielto koskee muun muassa teknologia- ja kemianteollisuutta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ylityötä on työnantajan aloitteesta työaikalain tai työehtosopimuksen mukaisen säännöllisen työajan lisäksi tehty työ. Työaikalain mukaan ylityötä saa teettää vain työntekijän kutakin kertaa varten erikseen antamalla suostumuksella.

Työntekijä voi kuitenkin antaa suostumuksensa määrätyksi lyhyehköksi ajanjaksoksi kerrallaan, jos tämä on työn järjestelyjen kannalta tarpeen.

– Työnantajalla on oikeus teettää ylityötä ylityökieltoilmoituksesta huolimatta, mikäli työntekijä siihen suostuu, Makkula toteaa.

Ylityökielto on työntekijäpuolen käyttämä työtaistelumuoto, jossa noudatetaan pelkästään säännöllistä työaikaa. Ylityökielto koskee sen julistamien työntekijäliittojen jäseniä, ja ylityökiellon aikana työntekijöillä on muutoin velvollisuus työskennellä työsopimuksensa mukaisesti.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Työtaisteluun, myös ylityökieltoon, osallistuminen on työntekijälle täysin vapaaehtoista eikä työntekijöitä voida pakottaa noudattamaan ylityökieltoa.

– Jos järjestäytynyt työntekijä ei noudata liiton julistamaa ylityökieltoa, voi noudattamatta jättämisellä olla ainoastaan yhdistysoikeudellisia seuraamuksia, esimerkiksi liitosta erottaminen. Järjestäytymättömiä työntekijöitä liiton julistama ylityökielto tai esimerkiksi vuoronvaihtokielto ei velvoita millään tavalla, Makkula muistuttaa.

Ylityön tekeminen perustuu vapaaehtoisuuteen, ja ylityön tekemisestä on siis sovittava työnantajan ja työntekijän välillä.

Työhaastattelussa ei saa kysyä mitä tahansa. Silti joka neljäs kertoo törmänneensä asiattomiin kysymyksiin.
Henkilöstöpalvelun mukaan valmius töihin lyhyellä varoitusajalla on tärkeää.
Työntekijöiden määrä kasvoi etenkin Länsi- ja Pohjois-Suomessa.
Mainos